Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja Suomen Yrittäjät (SY) haluavat laajentaa paikallista sopimista myös työnantajaliittoon kuulumattomiin yrityksiin. Perälautana toimisi yleissitova työehtosopimus.

Järjestöjen yhteinen kannanotto on siksi kerettiläinen, että täytyy oikein pohtia mikä siinä on takana. Tähän astihan EK on pitänyt tiukasti kiinni sopimusten yleissitovuudesta ja omasta järjestörajastaan SY:n päin. Yhteinen kannanotto on siten hyvin historiallinen.

Ensimmäinen tuntemus! Tuntuu aivan kuin eläisi taannoista elokuvaa ”Kun mikään eri riitä”. Yrityksille pitäisi antaa kaikki mitä ne vain kehtaavat pyytää. Ja tuntuvat kehtaavan.

Nyt kaikille yrityksille pitäisi antaa mahdollisuus sopia paikallisesti laista poiketen miten ikinä lystäävät. Tähänhän tilanne johtaisi, sillä paikallisen sopimisen edellytykset ovat järjestäytymättömissä yrityksissä vielä heikommat kuin järjestäytymättömissä. Paikallinen sopiminen vaatii työnantajalta osaamista. Työnantajaliittojen merkitys esimerkiksi tarvittavan koulutuksen antamisessa on suuri.

Oikeuksiin täytyy aina liittyä velvollisuuksia. Niin tässäkin. Työnantajaliittoon kuuluvilla yrityksillä velvoitteita tulee liiton jäsenyyden kautta. Näitä velvoitteita vastaan tulevat sitten mahdollisuudet ja oikeudet mm. paikallisiin joustoihin.

Esimerkiksi: Kuka valvoisi villin yrityksen toimintaa kun paikallisen sopimuksen toimeenpano ajaisi kiville? Nykyinen työehtosopimuksen kautta ja työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä tapahtuva paikallinen sopiminen takaa sen, että jonkinlainen roti säilyy. Olennaista on työnantajaliiton valvontavelvollisuus ja sen päätösten velvoittavuus.

On todella outoa, että EK on lähtenyt tällaiseen aloitteeseen, joka käytännössä murentaa järjestäytymistä sen liittoihin. Poikkeuksellinen taloustilanne ei riitä selitykseksi, ainakaan minulle. Joku tolkku se pitää olla pyytämisessäkin.