Suomalainen työelämä kaipaa yksilön urakehityksen näkökulmasta lähtevää koulutusuudistusta. Uudistuksella on kansallisen kilpailukyvyn turvaamisen kannalta kiire. Siksi keskeiset linjaukset on pakko saadaan seuraanvan hallituksen ohjelmaan. 

Osaamisen ylläpidon tulee olla yksilölle koko työuran ajan mahdollista ja kannustavaa. Siksi koulutusta ja kouluttautumisen mahdollisuuksia täytyy tarkastella yhtenä kokonaisuutena.

Tällä hetkellä osaamisen kehittymistä tarkastellaan liian hajautetusti ja varsinkin työuran aikana liian ongelmakeskeisesti. Tukijärjestelmä reagoi työuran aikana lähinnä ongelmatilanteissa ja siksi liian myöhään. Tämä pidentää työuran katkoksia eikä edesauta ennakoivaa osaamisen kehittämistä, eikä siten myöskään tue työurien pidentämistä.

Työvoiman riittävyys ja erilaiset kohtaanto-ongelmat ovat nostaneet osaamiskysymykset vahvasti poliittiselle agendalle. Paljon puhutut kokonaisuudistukset näyttävät kuitenkin hiipuvan näennäisuudistuksiksi ja sortuvan hallinnonalojen sisäisiksi puuhasteluiksi.

Työelämän näkökulmasta näyttää siltä, että uudistuksia valmistellaan hallinnon ei järjestelmän toimivuuden ja itse kouluttautujan näkökulmasta.

Vahva osaaminen ja osaamisen jatkuva ylläpito ovat yksilön kannalta parasta muutosturvaa. Myös työnantajat hyötyvät osaamisen pitkäjänteisestä kehittämisestä. Henkilöstön vahva ja ajan tasalla oleva osaaminen tukee työpaikkojen muutoskykyä. Yhteiskunnan kannalta koulutusinvestoinnit ovat kannattavia vain silloin, kun koulutus vastaa työelämän kysyntään ja tukijärjestelmä kannustaa yksilöä pitämään osaamistaan yllä ja huomioimaan tulevaisuuden osaamistarpeet.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tulevan hallituksen pitää osoittaa todellista poliittista johtajuutta, nähdä yli hallintorajojen ja linjata uudistusten tavoitteet työelämänäkökulmasta.

Omaehtoista koulutusta, työelämässä tapahtuvaa henkilöstökoulutusta ja työvoimapoliittista koulutusta täytyy kehittää yhtenä kokonaisuutena. Looginen tapa on keskittää valtion osaamisohjaus opetus- ja kulttuuriministeriölle samaan tapaan kuin valtion omistajaohjaus keskitettiin valtioneuvoston kansliaan. Tämä tarkoittaisi työvoimapoliittisen koulutuksen ohjausvastuun siirtoa opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Tämä tervehdyttäisi työvoimakoulutuksen ja antaisi mahdollisuuden sen laadunvarmistukselle. Näin on tehty jo opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen koulutuksen osalta. Työ- elinkeinoministeriölle jäisi tässä mallissa tilaajavastuu ja ennakointitiedon tuottaminen.

Valtion tulee myös kiinnittää enemmän huomiota työpaikkojen henkilöstökoulutukseen ja työpaikoilla tapahtuvaan osaamisen kehittämiseen. Työpaikat ovat tärkeitä oppimispaikkoja - siellä tulevaisuuden tarvitsemaa osaamista kehitetään. Siksi valtiolla täytyy olla myös näkemys tämän toiminnan kehittämisestä ja tahtoa varmistaa henkilöstökoulutuksen toteutuminen. Valtion täytyy myös rahoituksellisesti osallistua henkilöstökoulutukseen.

Toinen toimintalinja liittyy koulutuksen tukijärjestelmien uudistamiseen. Koulutus on aina ollut Suomessa sosiaalista dynamiikkaa ylläpitävä voima ja näin täytyy olla jatkossakin.

Sosiaalinen dynamiikka edellyttää, että koulutus kannattaa ja vie yksilöä eteenpäin. Siksi tukiloukoista ei saa syntyä syrjäytymiskehitystä ylläpitävää mekanismia.

Koulutus- ja tukijärjestelmien täytyy tukea mahdollisuutta kehittää itseään koko työuran ajan ja kohdella yksilöitä tasapuolisesti eri elämäntilanteissa riippumatta siitä, onko opiskelija, työssä tai työtön.

Tukijärjestelmät eivät saa muodostaa koulutuksellisia esteitä. Tällä hetkellä osa tukijärjestelmistä passivoi yksilöä. Ne eivät kannusta palaamaan työmarkkinoille tai siirtymään koulutukseen.

Kolmas osa-alue on koulutusorganisaatioiden vastuiden ja ohjauksen uudelleenmäärittely. Valtion tulee ohjauksessaan antaa entistä enemmän painoa osaamistarpeiden ennakoinnille ja pitkäjänteiselle kehittämiselle. Siis sille, miten hyvin oppilaitos ymmärtää koulutustehtävänsä ja toiminta-alueensa tulevaisuuden osaamistarpeet ja kykenee vastaamaan niihin yksilön koko työuran aikana.

Tässä työssä oppilaitoksen tulee olla syvässä vuorovaikutuksessa toimintaympäristönsä työelämän kanssa. Samalla sen täytyy kuitenkin olla itsenäinen ja kriittinen toimija, jotta se kykenee näkemään työelämän päiväkohtaisten toiveiden yli.

Koulutus on yhteiskunnallisena palveluna erityinen. Sen tulokset ovat työelämän ja yhteiskunnan käytössä vasta vuosien päässä.

Oppilaitosten, työelämän ja hallinnon tulee kyetä yhdessä näkemään maailman muutokset. Vain siten pystytään rakentamaan omaehtoisesta koulutuksesta, työvoimapoliittisesta koulutuksesta ja henkilöstökoulutuksesta kokonaisuus, joka palvelee suomalaista työelämää nyt ja tulevaisuudessa ja antaa yksilölle välineet oman osaamismuutosturvansa ylläpitoon.