Miten tähän on tultu?
ERTO on neuvotellut yli kahdeksan kuukautta Teknologiateollisuuden kanssa tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen uusimiseksi. Turhaan.
Suurin osa ajasta on mennyt työnantajan heikennysten torjumiseen. Työnantaja haki mm. itselleen oikeutta päättää ilman rajoituksia työajoista. Kun palkoista lopulta päästiin neuvottelemaan, työnantajan tarjous oli jopa alle kuuluisan 0,5 prosentin palkka-ankkurin.
Siihen ERTO ei voinut tietystikään suostua, meneehän tietoalalla huomattavasti paremmin kuin muilla teknologiateollisuuden aloilla.
Neuvottelujen jouduttamiseksi ja kohtuullisen ratkaisun saamiseksi ERTO antoi lakkovaroituksen. Nyt näemme antaako sovittelija sovintoesityksen. Toivottavasti antaa, sillä lakko on vielä vältettävissä.
Mitä me vaadimme?
ERTOn tavoitteet ovat kohtuulliset. Haemme jäsenten palkkakehityksen ja oikeudenmukaisen kohtelun turvaavaa palkankorotusta. Jäsenemme tarvitsevat korotuksia, jotka turvaavat palkkojen kehityksen ja estää nousevaa inflaatiota syömästä palkkojen ostovoimaa.
Näinä matalan inflaation aikoina kaikki tietävät, että paljosta ei siten ole kyse. Ei ainakaan kohtuuttomuuksista, kuten työnantaja väittää.
Tämän lisäksi haluamme, että paikallinen sopiminen, jos sitä halutaan jatkaa, ei ole työnantajan yksipuolista sanelua. Ellei paikallisesta erästä päästä yksimielisyyteen täytyy korotus maksaa kaikille yleiskorotuksena – eikä jakaa työnantajan haluamalla tavalla vain harvoille. Onko oikeudenmukaisuus paljon pyydetty?
Lisätietoa tilanteesta löytyy vielä tänään näiltä sivuilta.






|