Ei, en puhu nyt sikainfluenssasta, vaan eräästä toisesta tärkeästä asiasta. Vaikka joku on sanonutkin, että tilastot tulevat vasta valheen ja emävalheen jälkeen, en nimittäin malta olla kommentoimatta erästä tilastotietoa.
Taloustutkimuksen Ammattiliittojen mielikuvaseuranta 2009 -tutkimuksesta löytyy mielenkiintoinen tilastotieto. Kysely tehdään säännöllisesti kahden vuoden välein otokselle, joka peilaa koko väestöä. Tutkimustulosten mukaan ammattiliittoon kuuluvien ihmisten työllisyys on selvästi parempi kuin liittoon kuulumattomien.
Ammattiliiton jäsenyys näyttäisi siis olevan jonkinlainen rokotus työttömyyttä vastaan.
Tiedon taustalla on varmasti monta tekijää, mutta ei tämä ihan mätäkuun juttukaan voi olla. Minä haluaisin ajatella, että liiton jäsenyys tuo jäsenelle sellaista osaamista ja valmiuksia, jotka suojaavat häntä ennaltaehkäisevästi työttömäksi joutumista.
Sen puolesta ainakin me Ertossa teemme työtä. Eli taas yksi syy liittyä ammattiliiton jäseneksi.






|