Työurani ensimmäiset viisi vuotta toimin mm. tanssinopettajien lakimiehenä. Tanssinopettajat kuten muutkin tanssitaiteilijat ovat uskomattoman sitoutuneita työhönsä. He tekevät työtä usein talkoohengessä ilman kohtuullisia korvauksia. Kyse on henkilökohtaisen taiteen ja tuntemusten toteuttamisesta omalla sielulla ja ruumiilla. Tuollaista sitoutumista en ole missään muualla nähnyt. Työ ja taide laitetaan tanssiammattilaisen elämässä usein oman hyvinvoinnin ja edun edelle. Yhdessä ja yksin tehdään ja tavoitellaan jotain elämää suurempaa. Harvinaista ja äärettömän kunnioitettavaa.

Tanssinopettajat ovat nyt ajautuneet työtaisteluihin työehtosopimusneuvotteluissaan. Tänään 2.5. on ensimmäinen lakkopäivä. Lisää on tulossa 12. ja 14.5. alkaen.  ERTO on ohjeistunut omia liikunta-alan jäseniään kieltäytymään lakkotyötä korvaavasta työstä.  Rikkuriksi ei kenenkään tule ryhtyä.

Käynnissä oleva työmarkkinasyksy on ollut työtaistelujen sävyttämä. Tilanne on outo sen takia, että keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen aikanahan ei pitänyt lakkoja oleman. Toisin kävi. Miksi näin pääsi käymään? Mikä veti neuvottelut työtaistelujen tielle?

Selitystä työtaisteluille pitää ainakin tänä syksynä etsiä työnantajapuolelta. Työnantajalinnakkeen valtakeskittymä Teknologiateollisuus ei pystynyt saavuttamaan ensimmäistäkään tärkeää neuvottelutulosta ilman lakkoja. Metalliliitto pakotettiin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin lakkoilemaan. Ja minkä takia.

Syksy avautui synkkänä. Talouden epävarmuus niin Suomessa kuin muuallakin pakottaa miettimään tulevaisuutta uusin silmin.

Vielä ennen kesää kaikki näytti auvoiselta. Yritysten tilauskirjat pullistelivat toinen toistaan paksumpina, työllisyys koheni ja yritysten tulokset olivat erinomaisia. Osinkovirta vei omistajien taskuihin miljarditolkulla rahaa. Monen alan työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät noin 4 %:n palkankorotusvaatimuksilla. Nyt neuvotteluja käydään aivan uudessa tilanteessa.

Suomi ei voi menestyä ilman laajaa yhteistyötä. Kolmikantainen valtion ja työmarkkinajärjestöjen välinen yhteistyö on turvannut sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehityksen, kansantalouden kilpailukyvyn ja kohtuullisen ansiokehityksen. TUPOkauden päätyttyä askelmerkit ovat menneet sekaisin.

Aikaisemmin tehtiin yksi keskitetty ratkaisu ja sadat työehtosopimukset seurasivat tätä ratkaisua. Elettiin yhteistyön ja työmarkkinarauhan kulta-aikaa. TUPOttomana aikana käydään yhden keskitetyn neuvottelun sijasta satoja työehtosopimusneuvotteluja. Kun vielä yhä useammin neuvotteluvastuuta lisätään yritystasolla, käydään yksien TUPOneuvottelujen sijasta tuhansia neuvotteluja. Neuvottelumäärän kasvaminen johtaa vääjäämättä aikaisempaa useammin erimielisyyksiin ja työtaistelujen lisääntymiseen.

Dosentti Markku Salomaa kirjoitti Sunnuntaidebatissa (HS 6.3.2011) liittojen jäsendemokratiasta. Salomaan yhtenä johtoajatuksena oli kopioida rautakansleri Margaret Thatcherin Britanniassa toteuttama lakkojen jäsenäänestysvelvollisuus Suomeen. Koska olen tehnyt oikeusvertailevan lisensiaattityöni  työtaisteluista, tiedän millaista järjestelmää Salomaa Suomeen ehdottaa.  Kyse ei olisi jäsendemokratian kunnioittamisesta, vaan jostain aivan muusta.

Britannian järjestelmän taustalla ovat sikäläiset vuosien 1984–85 veriset kaivoslakot. Noissa kuolonuhrejakin vaatineissa taisteluissa virkavalta määrättiin voimatoimin lakkoja murtamaan. Kyse oli vakavasta yhteiskunnallisesta kriisistä. Politiikka sekoittui ay-toimintaan. Vuoden kestäneet taistelut taittoivat ay-liikkeen menestyksen ajat Britanniassa. Pääministerinä tuolloin ollut Thatcher otti lakon jälkeen entistä rajumman suunnan ay-liikkeen aseman heikentämisessä.  Konservatiivien ollessa vallassa oli uudistusten suunta selvä. Ay-liike haluttiin murskata askel askeleelta.