Tietoalan neuvottelut jatkuvat
16.11.2009 15:26
ERTO ja Teknologiateollisuus jatkoivat maanantaina 16.11. tietotekniikan palvelualan työehtosopimusneuvotteluita.
Hyvässä hengessä käydyissä keskusteluissa ei tekstikysymyksiin edelleenkään löytynyt ratkaisua. Niitä käsitellään pientyöryhmässä ja suuri neuvottelukunta kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 23.11.2009.
Kommentit (10)

Mitä tarkoittaa "hyvässä hengessä"? Veljeilyä?
Entä mitkä ovat "tekstikysymykset"? Kuuluuko niihin esim. PALKANKOROTUKSET vai onko työvoima jo myyty?
Palkalla sitä kuitenkin eletään, joten NUMEROkysymyksiin ovisi keskittyä myös.
Kirjoittanut
Hyvä henki, marraskuu 17, 2009
Entä mitkä ovat "tekstikysymykset"? Kuuluuko niihin esim. PALKANKOROTUKSET vai onko työvoima jo myyty?
Palkalla sitä kuitenkin eletään, joten NUMEROkysymyksiin ovisi keskittyä myös.
Mitä järkeä on keskustella kun on hyvin selvästi tullut esille ettei työnantajapuoli anna periksi? Jos ylimäärästä aikaa on niin silloin voi toki järjestää "rupattelurinkejä" mutta kun nyt pitäisi saada aikaan työehtosopimus.
Hyvässä hengessä tarkoittanee sitä että kumpikin tyytyy toisen sanomiseen ja annetaan asian olla. Jatketaan vaan eteenpäin tekemättä mitään kuten tässä on odetty jo kuukausia.
Kirjoittanut
Kohta entinen ertolainen, marraskuu 17, 2009
Hyvässä hengessä tarkoittanee sitä että kumpikin tyytyy toisen sanomiseen ja annetaan asian olla. Jatketaan vaan eteenpäin tekemättä mitään kuten tässä on odetty jo kuukausia.
ja palkkoihin enemmän korotuksia kuin nämä 0,5 prossaa joka ei korvaa edes inflaation syömää arvon menetystä.
Kirjoittanut
tekstikysymyksiin ei voi tulla heikennyksiä, marraskuu 17, 2009
Mikä niissä palkoissa nyt on kun ei olla koskaan tyytyväisiä? Vähentäkää mielummin kustannuksia :P
Kirjoittanut
whine, marraskuu 18, 2009
Ja tulos seuraavasta neuvottelusta on sama kuin aiemmin. Hyvä henki, jeeee.
Kirjoittanut
Turhat neuvottelut, marraskuu 21, 2009
Siis, tällaiset sopimukset ovat ihan turhia, heitä roskikseen; koska tuovat pelkästään jäykkyyttä työelämään. Hyvät ja tunnolliset työntekijät saavat muutenkin hyvän palkankorotuksen - huonot ja laiskat saavat tyytyä 0,5 % korotukseen tai miksei 0,1 % + 0,2 % + 0,125 % + 0,075 % neljässä erissä ettei vain olisi liian helppo palkanlaskijoille.
Kirjoittanut
Ahti, marraskuu 21, 2009
Pitäisikö ERTO:n järjestää itselleen enemmän painoarvoa neuvottelupöytään?
Kirjoittanut
Kainalosauva, marraskuu 23, 2009
Miksi ei keskustella Euromääräisistä korotuksista? Prosenttikorotuksilla vain kasvatetaan palkkaeroja.
Kirjoittanut
Esa, marraskuu 24, 2009
Loistavaa tiedotusta jäsenille ERTO. Koskahan kerrotte meille, että
neuvvottelut ovat katkenneet?
http://www.teknologiateollisuus.fi/fi/uutishuone/tiedotteet/2009-11/teknologiateollisuuden-ja-erto-n-neuvottelut-keskeytyivat-erimielisyyteen-palkkaratkaisun-tasosta
Kirjoittanut
Mika, marraskuu 24, 2009
neuvvottelut ovat katkenneet?
http://www.teknologiateollisuus.fi/fi/uutishuone/tiedotteet/2009-11/teknologiateollisuuden-ja-erto-n-neuvottelut-keskeytyivat-erimielisyyteen-palkkaratkaisun-tasosta
Kirjoita kommentti






|