Tietoalan neuvottelut katkesivat
24.11.2009 10:23
Toimihenkilöliitto ERTOn ja Teknologiateollisuuden tietotekniikan palvelualan työehtosopimusneuvottelut katkesivat eilen illalla. Neuvotteluja on käyty keväästä lähtien.
Neuvotteluissa päästiin yksimielisyyteen tekstikysymyksistä. Neuvottelut katkesivat työnantajan palkkakorotustarjoukseen, joka jäi vuositasolla selvästi alle puolen prosentin, kertoo ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula.
- Työnantaja käytännössä veti pois kaikki työehtosopimuksen heikennysvaatimukset. Se ei kuitenkaan riitä syyksi tehdä sopimus. Liittokohtaisella kierroksella palkankorotuksissa täytyy huomioida aidosti toimialan oma tilanne.
Tietotekniikan palvelualan palkankorotuksia ei voi määritellä alimman aallonpohjan mukaan, painottaa Huttula.
- On käsittämättömän vastuutonta työnantajalta ajaa neuvottelut kriisiin palkkatarjouksellaan. Olemme hakeneet maltillisesti ratkaisua lähes kahdeksan kuukautta. Nyt työnantajaliitto haluaa levottomuuksia alalle ja vaarantaa alan tulevaisuuden lyhytnäköisellä ja ylimielisellä neuvottelupolitiikallaan.
Tietotekniikan palvelualan tilanne on hyvä ja huomattavasti parempi kuin muiden Teknologiateollisuuden alojen, ihmettelee työnantajan palkkatarjousta ERTOn tietoalan jäseniä edustavan Tietoalan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Jouko Malinen.
- Alan liikevaihto on lähes samalla tasolla kuin viime vuonna, joka oli huippuvuosi. Myös alan tilauskanta on hyvä. Emme missään tapauksessa voi hyväksyä palkka-ankkurin alle menevää tarjousta.
ERTO tiedottaa myöhemmin toimenpiteistä, joita tilanne edellyttää.
Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO on ainut tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksesta neuvotteleva työntekijäliitto. ERTOn ja Teknologiateollisuuden yleissitovan työehtosopimuksen piiriin kuuluu yli 42 000 työntekijää.
Lisätietoja:
ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula, p. 040 563 7944
Tietoalan puheenjohtaja Jouko Malinen, p. 0400 940 273

Meillä taas on sellainen tilanne, että yleiskorotus tulisi aiheuttamaan välittömästi yt-neuvottelut ja lisää töitä siirtyy kaukomaille tehtäväksi.
Aikana, kun tämä ei ollut yleissitova, oli henk.koht korotukset luokkaa 200-500 , kiitos yleissitovuuden .. ne ovat sittemmin olleet luokkaa 20-50.
Ja miksikö näin ; koska yleissitova TES koskee jokaista työntekijää, menee korotus raha "tasan" kaikkien kesken, ei vain heille, jotka työpanoksellaan sen ansaitsivat.
Eli miksiköhän yleiskorotus prosentit kiikastaa ?
Firman vanhat parrat tuli töihin viime laman aikana jolloin palkkataso täällä maaseudulla oli ihan pohjissa. Eipä ole siitä juuri noussut. Uudemmat työntekijät pystyi venyttämään tasonsa korkeammalle ja heille tulee sitten samat yleissitovat korotukset kuin muillekin - vaikka palkkataso on eri mutta työt tasan samat. Täällä seudulla on työpaikkoja sen verran vähän ettei työpaikan vaihdolla kiristäminen oikein onnistu.
Mutta se mihin liitossa eniten petyin oli yrityskohtaiset osuudet. Korotukset jotka sai jakaa firman sisällä haluamilleen henkilöille. Yllätys että meilläkin korotukset sai ne jotka oli pomon lähimmät nuoleskelijat ja joilla oli jo ennestään muita korkeampi palkka. Sama kuin liitto ilmoittaisi että jakakaa ne palkankorotuksenne miten haluatte jos haluatte. Ihan yhtä tyhjän kanssa.
Olen miettinyt että eroaisi liitosta ja kuuluisi pelkkään työttömyyskassaan. Enpä taida lakkoilla.
Itse en konsulttina mielelläni lakkoon osallistu, sillä asiakas ei ole tehnyt mitään väärää, ja heillehän siitä enemmän haittaa olisi kuin omalle työnantajalle.
Nythän on se tilanne että jos ikä alkaa vähintään vitosella niin on vain ajan kysymys milloin tulee lappu kouraan. Antamatta takaisinottovelvoitteen mitenkään häiritä otetaan nuorempi ja halvempi (kokemattomapi myös) tilalle.
Pidetään puoliamme ja yritetään pitää työpaikat Suomessa. Pelkät palkankorotusvaateet vievät vain niitä itäisiin maihin jollei tekstikysymyksiin puututa. Vaikka sitten voimakeinoin.
Yleiskorotus on ihan kiva, mutta oli se sitten 0,5% tai 2% lopputulos on meillä ihan marginaalinen. Sopimus kuntoon mahdollisimman pian niin työelämä pääsee taas omille urilleen.
Itsekin olen päätökseni tehnyt... ellei vuoden loppuun mennessä ERTO tee mitään kongreettista liikettä tämän sopimuksen syntymisen aikaansaamiseksi niin minäkin olen entinen ERTOlainen ja pelkästään kassan jäsen. Silloin maksan siitä palvelusta mitä saan ja tarvisen, enkä maksa rupattelurinkien pitämisestä.
Maksan kuitenkin tällä hetkellä kahdessa kuukaudessa saman kuin kassan jäsenenä vuodessa. Tyhjästä en aio enää jatkossa maksaa.






|