Tietotekniikan palvelualalle neuvoteltiin uusi työehtosopimus
22.12.2009 21:26
Toimihenkilöliitto ERTO ja Teknologiateollisuus ovat neuvotelleet tietotekniikan palvelualalle uuden työehtosopimuksen, joka astuu voimaan 1.1.2010. Neuvottelutulos tarkoittaa, että alaa uhannut lakko ei toteudu ja voimassa ollut ylityökielto päättyy heti.
Neuvottelutuloksen mukaan kuukausipalkkoja luontoisetuineen korotetaan 0,5 % 1.1.2010 alkaen. Lisäksi toteutetaan 0,3 % yrityskohtainen erä 1.1.2010 - 1.4.2010 välisenä aikana sekä 95 euron kertaluontoinen erä, joka maksetaan 1.2.2010.
Mikäli yrityskohtaisesta erän jakoperusteista ei päästä sopimukseen, korotus maksetaan 1.6.2010 yleiskorotuksena kaikille. Myös tehtäväryhmien vähimmäispalkkoja sekä erillisiä lisiä korotetaan 0,5 % 1.1.2010 alkaen.
Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula pitää tulosta kokonaistilanteen huomioiden hyväksyttävänä, vaikka korotusprosentit eivät ERTOa tyydyttäneetkään.
- Saimme kiskaistua palkka-ankkurin irti pohjamudasta. Ratkaisu on tässä talouden tilanteessa siedettävä ja sillä voidaan mennä eteenpäin. Neuvottelutulos on kustannusvaikutukseltaan kaksinkertainen verrattuna työnantajan edelliseen tarjoukseen, arvioi Huttula.
Huttulan mukaan ns. perälaudan saaminen paikallisesti sovittavaan erään oli tärkeää. Nyt työnantaja ei voi jakaa korotusta omavaltaisesti. Korotus tulee kaikille, jos yhteistä näkemystä ei paikallisissa neuvotteluissa löydy.
Tietoalan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Jouko Malisen mukaan työnantajapuolen vetämä linja jätti paljon paineita seuraavalle neuvottelukierrokselle. Lakko olisi ollut alalla ensimmäinen.
- Valmistumisemme seuraavalle kierrokselle alkaa välittömästi. Nyt näimme, että it-alan toimihenkilöt ovat valmiita menemään lakkoon oikeudenmukaisten korotusten saamiseksi. Työtaisteluvaroituksen julkistamisen jälkeen uusia jäseniä liittyi ennätysmääriä päivittäin ja saimme tukea tavoitteillemme yli järjestörajojen, sanoo Malinen.
Sopimuskausi on 1.1.2010 - 30.9.2012. Sopimus on irtisanottavissa, jos syksyn 2010 ja vuoden 2011 korotuksista ei päästä yksimielisyyteen.
Kaksi neuvottelukierrossa on siis vielä edessä. 1.10.2010 korotuksista neuvotellaan toukokuun 2010 loppuun mennessä.
Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen sisällöstä tiedotetaan tarkemmin jäsenistölle heti vuoden 2010 alussa.

Toisaalta olin kyllä valmistautunut ja motivoitunut myös lakkoon ryhtymiseen, mikä yllätti itsenikin. Kyllä joukkovoimaa tarvitaan edelleen ja lakonuhka sai toivotun tuloksen aikaan. Tällä tavalla säästeliäästi käytettynä kyseessä on käyttökelpoinen väline, jos muu ei auta.
Hyvää joulua!
Vai sumentaako lomanavausolut nyt minun aivojani?
Sopimus on voimassa syyskuuhun 2012 asti, mutta tuossa ei puhuta muista kuin vuoden 2010 korotuksista. Neuvotellaanko myöhemmät korotukset sitten myöhemmin?
Vähennä glögiikkaa ja lisää matematiikkaa! :-)
Hyvää Joulua silti!
Paljon merkittävämmistä summista puhutaan, kun keskustellaan esimerkiksi matkustamiseen käytetyn ajan korvaamisesta ja muista vastaavista. Ei tuollaisia korotuksia juuri kannata hihkua.
Toisekseen jos tyydyttiin nyt tohon 0,5% niin tämän koko homman olisi voinut hoitaa jo syksyllä. Tuo kolmevuotta tuntuu turhan pitkälle tuolla prosentilla.
Oikein hyvää joulua!
Ei aivan, vaan neljän vuoden aikana nousevat minimissään 2010 tuon 0,5% -plus- v.2011 sen verran, kuin 31.5.2011 mennessä saadaan erillisessä neuvottelussa sovittua.
Niinhän tuossa näyttää lukevan, että syksyn 2011 palkantarkistuksista väännetään sitten erikseen reilun vuoden kuluttua? Toivottavasti tulee uusia jäseniä ja niiden mukana tuota vääntömomenttia.
Elinkustannukset eivät ole tilastojen mukaan paljon nousseet sitten 2008, mutta se on ruoan ALV alennuksen ansiota. Ensi kesänä se otetaan sitten takaisin yleisen ALV:n korotuksena.
2011 ollaan sitten tiukkana että saadaan hyvä sopimus korotuksista. Muita ehtojahan ei muuteta, jos ei jouduta sanomaan irti koko sopimusta. Neuvottelu onnistuu hyvin, jos tieto liitosta leviää ja jäsenhankinta sitä kautta toimii. Ongelmaa on tuskin siinä, etteivät ihmiset halua liittyä. Monetkaan eivät vaan tiedä mihin liittoon. Tietysti siihen joka sopii alan työehtosopimuksen!
Olisko lakkoilemalla sitten saanut enemmän, niin se jäi arvoitukseksi, mutta nyt on tähän tyytyminen
Hyvää joulua ja loistavampaa uutta vuotta.
Entäs toi mitä Q kysyi, eli jos 0.3% erä tulee kaikille 1.6. niin onko se 1.6. alkaen vai maksetaanko jotain takautuvasti?
Voisiko joku ERTOn edustaja vastata niin saadaan varmaan tietoa?!
Kunhan helmikuussa tulee voimaan uudet pidätysprosentit, joissa on mukana korotettu kunnallisvero, niin miinukselle mennään korotusten kanssa. (Eläkemaksut ovat kylläkin vähennyksinä verotuksessa, mutta kuitenkin.)
Vakuutusmaksut nousee rahallisesti enemmän kun ne lasketaan siitä nouseesta palkasta. Eli käytännössä tammikuun nettopalkka on pienempi kuin joulukuussa, vaikka bruttopalkka onkin tammikuussa suurempi. Näin ainakin jos veroprosentti on yli 15%.






|