ERTOn Huttula: Työelämä raaistuu
06.07.2010 09:06
Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula pelkää työelämän raaistumista ja polarisoitumista. Työnantajien piittaamattomuus työlainsäädännön ja työehtosopimusten määräyksistä on lisääntynyt selvästi.
Ongelmat tulevat esille erityisesti pienillä työpaikoilla, joissa on halun lisäksi monesti puute myös osaamisesta. Ero työpaikkoihin, joilla työntekijöiden asiat ovat kohdallaan, on suuri. Työelämän kylmenevät asenteet näkyvät esimerkiksi liiton työsuhdeneuvonnassa ja riita-asioissa, sanoo Huttula.
- Yritykset eivät suostu hoitamaan normaaleja lakisääteisiä velvollisuuksiaan. Kiistaa syntyy paljon työajoista, vuosilomista ja palkkasaatavista, jopa työsuhteeseen liittyvien todistusten saamisesta. Lisäksi monilla työpaikoilla ylitöitä ei korvata.
Ongelmat kasautuvat erityisesti pienillä työpaikoilla aloilla, jolla ei ole työehtosopimuksia. Näillä työpaikoilla työskentelevät ovat ongelmatilanteissa suojattomassa asemassa, etenkin kun he monesti ovat ainoita tai lähes ainoita palkattuja työntekijöitä. Lisäksi näiltä työpaikoilta puuttuu usein luottamusmies, kuvailee Huttula.
Kärjistynyt tilanne tulee selvästi esille ERTOn jäsenpalvelussa. Meidän jäsenistämme monet työskentelevät pienissä uusissa yrityksissä ja lähes kolmannes aloilla, joilla ei ole työehtosopimusta, sanoo Huttula.
- Tässä tilanteessa ongelmat kertautuvat: työnantajan osaaminen on monesti heikkoa, taloudellinen tilanne tiukka ja asenne kova.
- Näissä tilanteissa laki jää noudattamatta, samoin työehtosopimus, jos sellainen on. Pienellä yrityksellä ei ole myöskään mitään "imagoa", mainetta, jota työnantajan pitäisi suojata. Monilla aloilla työnantajat eivät myöskään ole halukkaita solmimaan työehtosopimuksia ja noudattavat erilaisia muita - alalle sopimattomiakin - sopimuksia "rusinat pullasta" noukkien.
Työelämä näyttää polarisoituvan. Onneksi meillä on paljon työpaikkoja, joilla henkilöstöön panostetaan ja heitä kuunnellaan ja henkilöstöpolitiikka on kunnossa. Valitettavasti vain näiden "riistotyöpaikkojen" määrä on lisääntymässä, sanoo Huttula.
Lääkkeeksi Huttula vaatii viranomaisten tiukempaa lakienvalvontaa ja kovempia sanktioita yrityksille, jotka eivät noudata lainsäädäntöä. Tarvittaessa lainsäädäntöä tulisi myös kiristää holtittomien yrittäjien laittamiseksi kuriin.
Terveisiä lähtee myös työnantajaliitoille.
Huttula on huolissaan suuremmissa yrityksissä esille nousseesta pyrkimyksestä keinotella työsuhteen ehdoilla.
- Ilmeisesti kova kilpailu näkyy joidenkin yritysten pyrkimyksenä kiertää sitovien työehtosopimusten määräyksiä kilpailuedun saamiseksi.
Keinottelu työehdoilla ei ole kenenkään etu. Näihin tilanteisiin tulee työnantajaliittojen puuttua. Työnantajaliitolla on työehtosopimuksen valvontavelvollisuus. Jämäkämpi työnantajien rooli säästäisi turhilta oikeudenkäynneiltä selvissä asioissa, painottaa Huttula.






|