Avoin kirje hallitustunnustelija Jyrki Kataiselle

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Hyvä hallitustunnustelija Katainen

Tulevan hallituksenne aikana ratkaistaan sosiaalisen Euroopan tulevaisuus. Ratkaistavia asioita ovat mm. työtaisteluoikeuden kunnioittaminen EU:ssa, jäsenmaasta toiseen lähetetyn työntekijän oikeudenmukainen kohtelu ja työaikadirektiivi. Noilla kaikilla on suuri vaikutus Suomen työmarkkinoihin. Esimerkiksi työaikadirektiivin yhteydessä pääsette joko puoltamaan tai vastustamaan ympärivuotista 60 tunnin viikkotyöaikaa.

Arvoisa hallitustunnustelija Katainen. Pyydän, että tunnustatte avoimesti sosiaalisen vuoropuhelun tärkeyden niin Suomessa kuin Euroopassakin. Eurooppalaiset työelämälait on valmisteltava aidossa vuoropuhelussa työmarkkinaosapuolten kanssa. Tuetteko Te sosiaalista vuoropuhelua Euroopassa?

Hyvä hallitustunnustelija Katainen. Pyydän, että ilmoitatte julkisesti kantanne keskimääräisen 60 tunnin viikkotyöajan hyväksymiseen Euroopassa. Jatkuvat kuuden päivän työviikot ja 10 tunnin työpäivät nujertaisivat vahvimmankin työntekijän. Toivon ja uskon, että vastustatte työssä jaksamisen murskaavia työaikoja.

Sosiaalisen Euroopan kriisi

Euroopan ammatillinen keskusjärjestö EAY kokoontuu parhaillaan nelivuosittain pidettävään kongressiinsa Ateenassa. Eurooppalainen ay-liike vaatii sosiaalisen ja oikeudenmukaisen EU:n kehittämistä. Sokeat sosiaaliturvan leikkaukset ja työelämän turvan heikennykset vaarantavat ihmisten uskon tulevaan ja aiheuttavat inhimillistä kärsimystä.

Euroopan sosiaalinen tulevaisuus on vaarassa. Ulospääsy kriisistä edellyttää aitoa yhteistyötä kaikkien osapuolten kanssa. Ay-liike toimii vastuullisesti, jos sille annetaan mahdollisuus vaikuttaa. Jos vaikuttamismahdollisuuksia ei anneta, on ainoa vaihtoehto tapella kaduilla. Tämä koskee sekä kotimaista että eurooppalaista ay-liikettä. Haluamme kehittää ja rakentaa, emme tapella ja vastustaa.

Konfliktien Eurooppa

Sosiaalinen Eurooppa on kriisissä. Eurooppalainen ay-liike on pakotettu nurkkaan ja tappelemaan. Tähän ollaan tultu askel askeleelta. 1990-luvulla eurooppalainen ay-liike oli aktiivisesti laajentamassa ja kehittämässä EU:ta sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Tällöin sovittiin mm. jäsenmaasta toiseen töihin lähetetyn oikeudesta työntekomaan työehtoihin. Sovittiin myös siitä, että työtaistelujen sääntely on kansallinen asia. EU ei työtaisteluihin puutu.

Kuluvalla vuosituhannella EU on muutaman askeleen kautta muuttunut radikaalisti. Ensin kansalliset ministerit yrittivät EU:n komission avulla murskata tasa-arvoiset työmarkkinat palveludirektiivillä. Yritettiin direktiiviä, jonka mukaan toiseen jäsenmaahan töihin lähetetty tekisi töitä kotimaansa työehdoin. Esimerkiksi romanialainen saisi tehdä ihan mitä tahansa työtä Suomessa kolmen euron tuntipalkalla. Ay-liike taisteli esityksen nurin.

Nopeasti palveludirektiivin jälkeen iskivät muutamat Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot. Tuomioissa yritysten taloudelliset oikeudet ohittivat työntekijöiden työtaisteluoikeuden. Käytännössä tuomiot tarkoittivat, että kaikista lupauksista ja sääntelyistä huolimatta EU:n takaamat yritysten taloudelliset oikeudet hyökkäsivät irvokkaasti kansallisesti säädettävän työtaisteluoikeuden päälle. Eurooppalainen ay-liike oli shokissa ja yrittää siitä edelleen toipua. Askeleita tilanteen korjaamiseksi on otettu, mutta ongelmaa ei ole vielä ratkaistu.

Lopuksi tuli talouskriisi. Talouskriisin yhteydessä kansalliset valtiovarainministerit ovat innostuneet käyttämään EU:a kansallisten työmarkkina-asioiden ratkaisijana. Saksan Merkel etunenässä todettiin, että eläkeikää pitää nostaa, ellei jo ole nostettu, ja indeksiehdoista palkkasopimuksissa on luovuttava.  EU oli astumassa vahvasti toimivaltansa ulkopuolelle. Tämänkin tilanteen korjaamiseksi on otettu askeleita, mutta ongelmaa ei ole vielä ratkaistu.

EU on ajautunut syvään konfliktiin ay-liikkeen kanssa. Tämä konflikti on ratkaistava ja siirryttävä yhteistyön Eurooppaan. Tätä Suomenkin tulee tavoitella.

Juri Aaltonen
puheenjohtaja, OTL
Toimihenkilöliitto ERTO

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta