Tietotekniikan palvelualan palkkaneuvottelut keskeytyneet

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Tietotekniikan palvelualan noin 42.000 työntekijän palkankorotusneuvottelut Toimihenkilöliitto ERTOn ja Teknologiateollisuuden välillä ovat keskeytyneet tänään 27.5. Työehtosopimusosapuolet eivät päässeet yksimielisyyteen alan palkankorotuksista.

Teknologiateollisuus ei huomioi yritysten menestystä

- Teknologiateollisuus pelaa kaksinaamaista peliä. Se vaatii ala- ja yrityskohtaisen tilanteen huomioimista palkankorotuksissa, mutta ei toimi näin todellisuudessa, toteaa ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Teknologiateollisuus perusteli 24.5.2011 mm. Metalliliiton kanssa keskeytyneitä palkkaneuvotteluja sillä, että ”..yritysten tuotanto ja tilauskanta ovat edelleen selvästi alemmalla tasolla kuin ennen taantumaa.”

Tietotekniikan palvelualalla liikevaihto, tilauskanta, uudet tilaukset ja henkilöstön määrä ovat jo kaikki ylittäneet vuoden 2008 huipputason ja jatkavat vahvaa kasvua.

- Edellytimme alan menestyksen huomioimista neuvotteluissa, mutta Teknologiateollisuus ei siihen suostunut, sanoo ERTOn jäsenjärjestön Tietoalan toimihenkilöiden puheenjohtaja Jouko Malinen.

ERTO vaati inflaatiotason ylittävää palkankorotusta.

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen voimassaolo päättyy 30.9.2011. Lähes kaikki Teknologiateollisuuden sopimusalat käyvät neuvotteluja syksyllä samaan aikaan. Neuvottelujen yhteydessä valmistaudutaan myös painostustoimiin ja syksyn neuvotteluista on tulossa mielenkiintoiset.

Lisätietoja:
- puheenjohtaja Juri Aaltonen, ERTO, p. 040 553 8536
- puheenjohtaja Jouko Malinen, ERTOn jäsenjärjestö Tietoalan toimihenkilöt, p. 0400 940 273

Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn 26 000 jäsentä edustavat mm. seuraavia aloja: tietotekniikan palvelut, logistiikka, markkinointiviestintä ja markkinointitutkimus, sosiaali- ja terveysala, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta, joka edustaa lähes 640 000 toimihenkilöä. 

Tietoalan toimihenkilöt ry on suurin Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenjärjestöistä. ERTO ja Tietoalan toimihenkilöt neuvottelevat työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle yhdessä Teknologiateollisuuden kanssa. Yleissitovan työehtosopimuksen piirissä on noin 42 000 työntekijää ja mm. Nokian alihankkijoiden ohjelmistokehitys. www.tietoala.fi

Kommentit (13)Add Comment
Mitkä mahtavat olla Toimihenkilöliitto ERTO:n esitykset palkankorotuksista? Prosenttimääriä...
Kirjoittanut Pale, toukokuu 30, 2011
EK/Teknologiateollisuuden:n linja on sikäli selkeä, että otetaan huomioon vain heikoimman teollisuuden tilanne ja sovelletaan sitä kaikkiin.
Kirjoittanut qazwsx, toukokuu 30, 2011
Tässä aloin miettimään että, mikä on seuraava askel? Neuvotellaan, marssitaan ulos, lakkoilaan? Mitä nyt tapahtuu?
Kirjoittanut Mietteliäs, kesäkuu 14, 2011
Hyvä että ei annettu periksi, jos nyt tehdään kompromissiä niin peli on sitten lopullisesti pelattu. Nyt pitää näyttää että emme tule hyväksymään palkkatasojen jäähdyttämistä tällä alalla. Lakko olisi nyt seuraava looginen askel, henkilökohtaisesti lähtisin ihan innollakin siihen.
Kirjoittanut Tsemppiä, kesäkuu 22, 2011
No koska neuvottelut jatkuvat??
Kirjoittanut Utelias, kesäkuu 28, 2011
Miten tästä eteenpäin?
Kirjoittanut Äimälä, heinäkuu 24, 2011
No niin, jokos ne kesälomat olis pidetty jotta tätä asiaa sais eteenpäin? Ja Äimälää kompatakseni, Wat tu too ? Eli miten tästä eteenpäin, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Kirjoittanut Kesälomilla?, elokuu 01, 2011
Tietoalan neuvottelut jatkuvat elo-syyskuun.

Keväällä ei päästy ratkaisuun ERTOn ja Teknologiateollisuus ry:n välillä Tietotekniikan palvelualan palkankorotuksista tälle vuodelle,
joten ERTO irtisanoi sopimuksen päättymään 30.9.2011. Neuvottelut
kariutuivat ensisijassa näkemyseroon palkankorotuksista. ERTO on vaatinut reaaliansioiden nostoa.

Uudesta sopimuksesta neuvotellaan elo-syyskuun aikana. Lopullisia
tavoitteita uudelle sopimukselle eivät osapuolet vielä ole
päättäneet. Myös Metalli ja muut teknologiateollisuuden alat jatkavat
neuvotteluja elokuussa.
Kirjoittanut ERTOn neuvottelijat, elokuu 01, 2011
Miten neuvottelut sujuvat?
Kirjoittanut Äimälä, syyskuu 21, 2011
Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 30.9.2011, koska sopimus irtisanottiin toukokuun lopussa. Syynä olivat erimielisyydet palkankorotuksista.

Työehtosopimuksen oikeusvaikutukset kuitenkin jatkuvat edelleen, joten sopimuksen määräykset ovat edelleen voimassa.

Neuvotteluja uuden sopimuksen solmimisesta jatketaan edelleen.
Kirjoittanut ERTO, syyskuu 30, 2011
Mitä tarkoittaa "työehtosopimuksen oikeusvaikutukset jatkuvat" vaikka sopimus on irtisanottu ja voimassaolo päättynyt? Onko työrauhavelvoite voimassa ja jos on, miksi ja kuinka pitkään?
Kirjoittanut nimim. "epätietoinen", lokakuu 01, 2011
Nyt on tie auki kunnon korotuksille (2.4 + 1.9 ei riitä, varsinkaan kun valtio ei suostu tulemaan enää vastaan verohelpotuksin), ja maaliin pyritään sitten keinoja kaihtamatta.
Kirjoittanut JP, lokakuu 04, 2011
Tietoalan työehtosopimuksen umpeutumisesta 30.9. huolimatta sopimusta noudatetaan kuten ennenkin. Ei muutoksia ennen uutta sopimusta.

Keväällä käydyissä neuvotteluissa päästiin tekstikysymyksistä varsin pitkälle, mutta työehtosopimuksen irtisanomisen jälkeen on Metalliliiton johdolla otettu esiin uusia vaateita liittyen mm. vuosilomaan.

Tilanne on nyt kovin vahvasti riippuvainen keskitetyn ratkaisun syntymisestä. Neuvotteluja käyvät tällä hetkellä keskusjärjestöt STTK, Akava ja SAK.
Kirjoittanut Matti Orkovaara, edunvalvontajohtaja, ERTO, lokakuu 10, 2011

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta