ERTO toivoo STTK:n ennakoivan toimintaympäristön muutoksia

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Toimihenkilöliitto ERTO on jättänyt Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n liittokokoukselle aloitteen, että STTK lisäisi aloitteellisuuttaan ja verkostoitumistaan ay-liikkeen toimintaympäristön muutosten ennakoinnissa. Aloitteen pohjalta liittokokous velvoitti STTK:n hallituksen aloittamaan STTK:n Tulevaisuusfoorumin toiminnan.

ERTO katsoi aloitteessaan, että ammattiliittojen toimintaympäristön nopea muuttuminen on haaste keskusjärjestölle ja sen jäsenliitoille. Ennakoiva toiminta vaatii keskusjärjestön ja sen jäsenliittojen yhteistyön tiivistämistä ja tulevaisuuteen suuntautuneen toimintatavan vahvistamista.

ERTOn aloitteen takana on sen jäsenyhdistyksen MaMa:n eli Markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedia-alan ammattilaisten esitys. ERTOn aloitteen esitteli liittokokouksessa MaMa:n puheenjohtaja Kaarina Pehkonen.

Pehkonen nosti puheessaan esiin ennakointitoiminnan kehittämisen tärkeyden etenkin koulutusjärjestelmän kehittämiseen sekä koulutuksen määrään ja sisältöön vaikuttamisessa. Määrällisen ennakoinnin haastavuudesta käy Pehkosen mukaan esimerkiksi taide- ja viestintätaitojen koulutus.

- Medianomin, kuvallisen ilmaisun perustutkintoon sekä audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoon tähtäävää koulutusta antaa tällä hetkellä yli 30 erilaista oppilaitosta maassa. Vaikka oppilaitosten ohjausta on tiukennettu, silti tarjonta ylittää työelämän kysynnän. Samaan aikaan alalla on ongelmia koulutuksen laadun ja sisällön kanssa, Pehkonen muistutti.

Pehkosen mukaan koulutuksen sisällöllinen ja määrällinen kehittäminen vaatii onnistuakseen työelämästä tulevaa tietoa. STTK:n liittokokous linjasikin yhdeksi Tulevaisuusfoorumin tavoitteeksi uusien ajatusten ja tutkimustiedon välittämisen jäsenliitoille ja niiden toimijoille. Muita tavoitteita ovat liittojen johtamisesta ja kehittämisestä vastaavien verkottamisen keskenään ja muiden kehittäjäorganisaatioiden kanssa sekä toimiminen STTK:n, sen jäsenliittojen ja klustereiden vapaamuotoisena yhteistyöverkostona. Verkostoa käytetään hyödyksi toimintaympäristön muutoksia ennakoitaessa ja tulevaisuuden linjauksia valmisteltaessa. Lisäksi foorumin tulee tuottaa liittojen ja keskusjärjestön uudistamiseen liittyviä aloitteita.

Liittokokous totesi pitävänsä STTK:n tulevassa toiminnassa tärkeinä yhteiskunnan rakenteellisten muutosten seurantaa ja niihin vaikuttamista sekä elinkeino-, talous-, koulutus-, innovaatio-, tutkimus- ja yhteiskuntapoliittista toimintaa.

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta