Tietoalan tunnusteluissa edistystä

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Tunnustelut ERTOn ja Teknologiateollisuuden tietotekniikan palvelualan neuvottelujen jatkamisesta edistyivät jonkin verran tänään. Tunnusteluja jatketaan perjantaina.

Liitot ovat varautuneet jatkamaan varsinaisia neuvotteluja, jos tunnustelut etenevät. Suurten neuvottelukuntien kokoukselle on tehty alustava varaus ensi viikon tiistaille. ERTO pidättäytyy tässä vaiheessa muista toimenpiteistä.

Kommentit (19)Add Comment
Joulua odotellessa. Taitaa vaan ikävä kyllä tulla juhannus väliin kesken hyvin alkaneiden neuvotteluiden.

Toivottavasti ainakaan YTN ei tue, mitään toimenpiteitä noin saamattomien neuvottelijoiden kanssa.
Kirjoittanut Reiska, joulukuu 01, 2009
Ylityökielto päälle vaan, jos ei edistystä tapahdu.
Kirjoittanut LV, joulukuu 01, 2009
Minulle kelpaisi 0,5% korotus, jos irtisanomissuojaa parannettaisiin. Esimerkiksi irtisanomisajan kuukaudet työvuosien mukaan: 1vuosi -> 1kk, 2 vuotta 2kk jne.
Kirjoittanut Juupp, joulukuu 02, 2009
Samaa mieltä. Ylityökielto tai jopa jonku perjantain ulosmarssi heti kehiin vauhdittamaan neuvotteluita.
Kirjoittanut Puheet ei riitä, joulukuu 02, 2009
Ertolla taitaa olla aika saamattomia neuvottelijoita kun jo ovat varmaan puolivuotta neuvotellut eikä ole tullut mitään edistystä. Nyt kun ei ole työrauhavelvoitetta niin pitää ehdottomasti antaa työnantajille sellainen viesti ettei sopimukseton tila voi olla.
Ylityökielto päälle ehdottomasti ensin ja jos neuvottelut ei edisty niin sitten lakko varoitus.
Pitäisi jo nyt pikkuhiljaa alkaa neuvottelut olla jo täydessä vauhdissa.
Toivotaan neuvottelijoilta jämäkkyyttä.
Kirjoittanut Marko K., joulukuu 02, 2009
Juupa juu...
Ainoa asia mikä tässä etenee on kalenterin päiväys.
Jo tämä kulunut aika on sen kertonut että TA puoli vie ja sanelee ja ERTO vaan kiltisti kuuntelee.
Kirjoittanut Enää 29 päivää, sitten ero ERTOsta jos sopimus ei ole valmis, joulukuu 02, 2009
Jo tässä on nähty että ainoa asia mikä edistyy tällä tavalla on kalenterin päivä.
Saamatonta touhua ja minä tästä vielä maksan.
Kirjoittanut Enää 29 päivää, sitten ero ERTOsta jos sopimus ei ole valmis, joulukuu 02, 2009
Otetaan mitä työnantaja puolelta tarjotaan. Perjantain ulosmarssi tarkoittaa sitä, että Maanantaina on vielä Perjantain työt odottamassa.
Kirjoittanut Tää peli on hävitty jo...., joulukuu 02, 2009
Tosiasiahan on että koska työnantajani noudattaa ERTOn työehtosopimusta, tulen saamaan sopimuksen mukaisen palkankorotuksen riippumatta kuulunko itse henkilökohtaisesti ERTO:on vai en.

Näin ollen maksan liitolle eräänlaista kannatustukea siitä että puolestani neuvotellaan ja etujani valvotaan. Ja jos kyseinen toiminta on näin saamatonta, taitaa olla parasta "pidättäytyä tässä vaiheessa jäsenmaksun maksamiseen liittyvistä toimenpiteistä."
Kirjoittanut Pekka, joulukuu 02, 2009
Ei kannata enää perääntyä. Ei tässä mitään vellihousuja olla.

Kun tälle tielle on lähdetty, otetaan parempi prosentti kuin viime kerralla. Jos lakko tulee, niin laitetaan prosentti kasvamaan joka ikinen päivä niin paljon, että vuositasolla työntekijät ei kärsi lakon vuoksi menetetyistä ansioista.

Jos lakko kestää kuukauden, niin sopiva korotus on vaikka 15% + alkuperäinen pyyntö.

Nyt pitää vaan laittaa tiukat luvut pöytään ja päättää, että niistä pidetään kiinni. Silloin vastapuoli ymmärtää, että ei kannata kieroilla.

Tässä ei olla ratkaisemassa vain näitä palkkaneuvotteluja, vaan myös sitä mikä on lähtötilanne niissä seuraavissa.

Jos prosentit on epämääräisiä, niin sopikaa vaikka korotukseksi 50 euroa kuukaudessa. Se on sellainen raha, että se jo kädessä tuntuu.

P.S. Voisi vaatia näihin kommentteihin jäsenyyden tunnistautumisen, ettei EK:n palkalliset pääse vaikuttamaan ERTO:n foorumilla.

Kuitenkin siten, että jäsenien oikeita nimiä ei näytetä, jotta jäsenet uskaltavat mielipiteensä kirjoittaa.
Kirjoittanut Työntekijä, joulukuu 02, 2009
ERTO = Emme rohkene toimia ollenkaan. Jäsenmaksut kyllä kelpaavat.
Kirjoittanut Turhaakin turhempi, joulukuu 02, 2009
"Tunnustelut ERTOn ja Teknologiateollisuuden tietotekniikan palvelualan neuvottelujen jatkamisesta edistyivät jonkin verran tänään."

HALOO NYT OIKEESTI. Pojat pojat, nyt vähän aitoa toimintaa peliin.
Kirjoittanut Huh hei, joulukuu 03, 2009
Ei nuo liiton lampaat usko, että kentältä löytyy haluja työtaisteluun, joten mitään ei tulla tekemään vaan tyydytään siihen mitä armonpaloja työnantaja antaa. Ei tässä nyt mitkään nettiadressit auta, joka on aivan naurettava idea! Nyt pitäisi toimia!

Tällä leikkiedunvalvonnalla IT-alan työt jäävät muutamassa vuodessa jälkeen yleisestä palkkakehityksestä ja alalle on kohta entistä vaikeampi saada tekijöitä.
Kirjoittanut PmO, joulukuu 03, 2009
Parhaillaan IUAn jäsenet näyttävät konkreettisesti miten käy jos työnanatajapuoli ei tee hyväksyttäviä sopimuksia. Hommat on seis ja laukkusuman purkaminen maksaa älyttömiä. Ja Finnair ottaa tappioita vastaan miljoonia päivässä vain itsepäisyyttään. IT-ala on vähintään yhtä hyvässä neuvotteluasemassa jos vain porukka on tiukasti neuvottelijoiden takana.
Kirjoittanut Judewhitsh, joulukuu 03, 2009
Pojat pojat, täytyy nyt muistaa että kyllä mä ainakin toivon työpaikkani pystyvän säilyttämään. Kovat lakot on sitten kovat irtisanomiset; kyllä tuolla on jonossa tulijoita. Muutkin alat on ymmärtäneet että ei tässä kovin hyvissä asemissa olla. Mutta liittoahan voin aina vaihtaa sellaiseen joka ottaa mitä saa ja neuvottelee sitten taas kun alalla on millä maksaa.
Kirjoittanut Reiska, joulukuu 03, 2009
IT-ala tuntuu olevan nössöjä ay-hemmoja täys. Ylityökielto päälle ja äkkiä! Saisi edes nauttia joulun alla hiukan runsaammasta vapaa-ajasta (jos muuta edistystä ette saa aikaiseksi) kun eivät voisi jallittaa jatkuvasti töihin...
Kirjoittanut Simasuu, joulukuu 04, 2009
Aika ajoi jo ohitsenne! JA Halloo, maa kutsuu!
Hyvä, olen jo todennut moneen otteeseen olevani "surkea LM, ERTOn AY -liikkeen raunioilla".

Minä kun en tule saamaan väkeä pihalle
Koska:
a) En pysty puolustamaan 40 euron AY maksua kuukaudessa saadakseni uusia jäseniä. En todellakaan!

c) En edes pysty kertomaan mihin jäsenmaksusumma menee.
Olen itse ollut risteilyllä Tallinnaan.
Pe-Su loputonta kuivumista! Lopputulos YHDEN tunnin kokous!
Ja hinta oli?

d) En pysty kertomaan mitä hyödyttävät muut jäsenedut: Lomamökkivuokrausta Levillä ja vapaa-ajan vakuutus. Halloo! Meni jo ja vihelsi mennessään!

Ainoa mantra, jota pystyn mainostamaan, on " Ilman AY liikettä teillä ei olisi blaa blaa".
Mutta ja kun, suurin osa on jo laissa nykyään.

Työ menee ulkomaille,siellä on muuten ihan pätevää ja nälkäistä väkeä! Ihan hyvää jälkeä syntyy!
Mutta AY-liike pitää tiukasti kiinni "saavutetuista eduista".
Oli ajantasaista,kielitaitoista moniosaamista eli ei.

Terveisiä teille Isoille It-Alan Johtaville, Mutta Ehkä Auttamatta AY-Mielessä Vanhanaikaisille Firmoille.
Me,"pienemmissä" kansainvälisissä firmoissa taistelemme työpaikoistamme.
Ps :Olisko teillä töitä mulle?
Kirjoittanut Höpöhöpö, joulukuu 04, 2009
Nettiadressi.... no huh, nythän otetaan jo kovat aseet käyttöön. Kyllä on munatonta touhua Ertolta, ihmettlen kovasti että missä tässä maksetaan, kyllä muut ammatti liitot ja yhdistykset tekevät radikaalejakin liikkeitä, mutta ei me närtit IT-nössöt. Tyyppillistä toimintaa, nettiadressi, voi antakaan mun kaikki kestää. Mitens olis virtuaalilakko seuraavaksi?
Kirjoittanut Joopajoo, joulukuu 07, 2009
Kirjoittajat ovat aivan oikeassa. Nykyinen lakkovaroitus on hyvä alku mutta vain alku. Ja palkkaero verrattuna muihin teknologia-aloihin on kirittävä kiinni vaikka sitten puoli vuotta lakkoilemalla...
Kirjoittanut Aivan oikein, joulukuu 14, 2009

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry. | Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki | puh. (09) 613 231 faksi (09) 6132 3202 | | Sivukartta