Myös ertolaisille Fujitsulta hyvityksiä yt-lain rikkomisesta

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Korkein oikeus on tuominnut Fujitsu Technology Solutions Oy:n maksamaan yhteistoimintalain mukaisia hyvityksiä yhdelletoista ammattiliitolle, joista yksi on Toimihenkilöliitto ERTO. ERTO ajoi tapauksessa kahden jäsenensä asiaa.

Jäsenet saavat nyt Fujitsulta hyvitystä yhteistoimintalain rikkomisesta Kilon tietokonetehtaan lopettamisen yhteydessä. Syynä hyvityksiin on yhtiön laiminlyönti, joka koski yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluvelvoitteen toteuttamista.

Fujitsu Technology Solutions Oy:n (tapahtuman aikaan nimeltään Fujitsu Siemens Computers Oy) Espoon Kilossa sijainnut tietokonetehdas oli lopetettu vuoden 2000 alussa ja noin 450 tehtaan työntekijää oli irtisanottu. Suuri osa irtisanotuista oli siirtänyt hyvityssaatavansa ammattiliitoille perittäväksi.

Korkeimman oikeuden päätöksellä yhtiö joutuu maksamaan työntekijöille korvauksena kuuden kuukauden palkkaa vastaavan summan, yhteensä 2,4 miljoonaa euroa sekä oikeudenkäyntikulut. Tehtaan 450 irtisanotusta työntekijästä 223 vei asian oikeuteen ammattiliittojensa kautta. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus hylkäsivät korvausvaatimukset. Hyvityksen saajista valtaosa on Metalliliiton jäseniä.

Ammattiliittojen näkemyksen mukaan Fujitsun alankomaalainen emoyhtiö oli tehnyt tosiasiallisen päätöksen Kilon tehtaan lopettamisesta jo ennen kuin yhteistoimintaneuvottelut tytäryhtiössä oli aloitettu. Myös Korkein oikeus katsoi, että suomalaisen tytäryhtiön olisi pitänyt käydä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin emoyhtiö päätti tuotannon alasajosta. Suomalainen tytäryhtiö eli Fujitsu oli siten laiminlyönyt neuvotteluvelvoitteensa.

Jäsentensä puolesta oikeutta käyneet ammattiliitot pitävät korkeimman oikeuden päätöstä hyvänä osoituksena siitä, mitä tinkimätön edunvalvonta saa aikaan. Kymmenen vuoden kädenvääntö päättyi nyt irtisanottujen voittoon. Korvausta ei kuitenkaan makseta niille järjestäytymättömille työntekijöille, jotka eivät enää valittaneet hovioikeuden antamasta tuomiosta. Fujitsulaisten asiaa ajaneet liitot katsovat tämän osoittavan, että ammattiliittoihin järjestäytyminen kannattaa.

Kommentit (2)Add Comment
Hyvä juttu, kun käytiin tapaus läpi loppuun asti. Euroopan oikeus näyttää toimihenkilömyönteisemmältä kuin Espoon ja antaa osviittaa aidommille yt-neuvotteluille. Liiton jäsenyys kannattaa ja luottamusmiehelle on eväitä seuraaville kierroksille.
Kirjoittanut salmela, maaliskuu 15, 2010
Fujitsulla oli joukko työnantajien hallinnnoiman ns. Loimaan kassan jäseniä. He jäivät ilman korvauksia, kun kukaan ei ajanut heidän etuaan oikaudessa. Vain oikean ammattiliiton jäsenyys antaa turvan.
Kirjoittanut Judewhitsh, maaliskuu 31, 2010

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry. | Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki | puh. (09) 613 231 faksi (09) 6132 3202 | | Sivukartta