Tietoa jäsenille lentokiellon aiheuttamasta työstä poissaolosta

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Osa ERTOn jäsenistä ei tällä hetkellä pääse Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttaman lentokiellon vuoksi palaamaan ulkomailta Suomeen ja työhönsä. Työsopimuslain mukaan työntekijän tulee aina muistaa ilmoittaa työnantajalleen, jos hän on estynyt tulemasta työhön. Lentokiellon vuoksi jumissa olevan tulee siis ilmoittaa työnantajalle tilanteesta. Ilmoitus kannattaa tehdä mieluiten sähköpostilla tai tekstiviestillä, josta jää dokumentti.

Työnantaja ei voi irtisanoa työntekijää odottamattoman luonnonmullistuksen vuoksi, jos työntekijä on ilmoittanut työnantajalle tilanteesta. Irtisanominen on mahdollista vain, jos työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaololleen. Tällöin poissaolo voidaan katsoa luvattomaksi ja työnantaja saa käsitellä työsopimusta purkautuneena.

Jos työntekijä on ollut työmatkalla, työnantajan tulee huolehtia paluumatkan järjestämisestä. Mikäli työnantaja vaatii työntekijää palaamaan välittömästi työhön, työnantajan täytyy myös maksaa paluumatkasta aiheutuneet kustannukset. Jos työntekijä saa esimerkiksi matkanjärjestäjän tai jonkun muun kautta paluukuljetuksen takaisin Suomeen, siihen on osallistuttava. Mahdollista lentokiellon loppumista ei voi jäädä odottamaan.

Työntekijän on myös syytä ottaa yhteyttä ERTOon selvittääkseen, onko ERTO sopinut jotain erityistä asiasta työntekijän toimialan työnantajaliiton kanssa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi, onko poissaolo palkatonta tai sijoitetaanko siihen esimerkiksi lomapäiviä.

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta