Päihdetyön ammattitutkinnon suorittaneille oma yhdistys

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Päihdetyön ammattitutkinnon suorittaneille perustettiin oma yhdistys 23.2.2011 Helsingissä. Yhdistyksen virallinen nimi on Suomen päihdetyöntekijöiden yhdistys SPY ja sen kotipaikka on Lahti. Ammatillisen yhdistyksen tarkoituksena on valvoa jäsenistönsä työhön ja ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja.

Tavoitteena on vaikuttaa mm. päihdetyön ammattitutkinnon asemaan ja arvostukseen sekä rekisteröidä oma ammattinimike. Tarkoituksena on saada ammatille ja koulutukselle lisää näkyvyyttä ja arvostusta. 

Ensimmäisen toimintavuotensa aikana yhdistys keskittyy itsensä tunnetuksi tekemiseen, kotisivujen rakentamiseen ja tiedottamiseen sekä jäsenhankintaan. Jatkossa yhdistys pyrkii järjestämään kokouksia ja koulutus- sekä virkistystilaisuuksia eri puolella Suomea.

Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Toimihenkilöliitto ERTOn ja sen jäsenyhdistyksen Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset YSTEA ry:n kanssa.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Hannu Kärkkäinen Vantaalta, hallituksen jäseniksi  Pia Hilden Espoosta, Ari Grimm-Pohjanpalo Lohjalta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Petri Hälikkä Espoosta sekä sihteeriksi Kari A Honkanen Lahdesta. Hallituksen varajäseniksi valittiin Arto Virtanen Lahdesta ja Olli Lähteenmäki Helsingistä.

Lisätietoja:

  • Suomen päihdetyöntekijät SPY, sihteeri Kari Honkanen, c/o Kari Honkanen, Viipurintie 5 A 14, 15150 LAHTI, , p. 040 8241076
  • Puheenjohtaja Hannu Kärkkäinen, , p. 040 7162 105
  • Toimialapäällikkö Pia Ben aissa, ERTO ry, p. 09 6132 3243
  • http://www.paihdetyontekijat.fi/
Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta