Tunnelmia edustajiston seminaarista su 15.5.
15.05.2011 08:50
ERTOn edustajiston seminaari ja kevätkokous 14. - 15.5.2011 kokous- ja kongressihotelli Majvikissa Kirkkonummella.
Konsultti Kari Loimu esitelmöi aiheesta Edustajiston ja hallituksen valta ja vastuu. Hänen koulutuksellisessa esitelmässään käsiteltiin mm. edustajiston ja hallituksen tehtäviä, vastuita ja velvollisuuksia.
Loimu herätteli keskustelua myös päätäntä- ja hallintovallan rajanvedosta. Vaikka ERTOn säännöissä on sekä päättäville elimille ja hallitukselle perusteelliset tehtäväluettelot, on asioita, joiden sijoittaminen joko päätöksenteon tai toimeenpanon alle voi olla hankalaa.
Eläketurvakeskuksen osastopäällikkö Mikko Kautto kertoi Eläkejärjestelmän kestävyydestä poliittisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta sekä rahoituksen kannalta. Hän mm. esitteli tilastoja eläkkeelle siirtyneiden nimelliseläkkeistä ja eri eläkemuodoista (työeläke, kansaneläke, takuueläke.)
Kautto kertoi eläkejärjestelmään tehdyistä muutoksista 1990-luvun jälkeen ja pohti nykyisen järjestelmän kestävyyttä sekä eläkkeensaajien toimeentuloa. Kautto esitteli tarpeita ja syitä tuleville uudistuksille, joista tärkeimmäksi hän mainitsi ennakoitua nopeamman eliniän kasvun.
ERTOn laatupäällikkö Helena Koivisto esitteli ERTOn Hed-Hunting -hanketta, jonka tavoitteena on saada lisää henkilöstön edustajia (hedejä), kehittää hedien tukiprosesseja ja parantaa heidän toimintaedellytyksiään.
Hankkeen suunnitteluvaiheessa on kysytty henkilöstön edustajien mielipiteitä ja toiveita, jotta hanke vastaisi tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Hankkeessa tuotetaan mm. uusi nettisivusto, jonne tulee tietoa henkilöstön edustajana toimimisesta ja koulutuksista sekä hedeille oma keskustelualue.
Lue edustajiston la 14.5. tunnelmista







|