Tietoa Ertosta
Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisellä sektorilla työskentelevien asiantuntijoiden ja palveluammattilaisten ammattiliitto.
Meidän tehtävämme on parantaa jäsentemme asemaa työmarkkinoilla. Uurastamme sen eteen, että jokaisen jäsenen asema työelämässä olisi vahva ja turvattu.
Jäseniämme työskentelee mm. tietotekniikan palvelualalla, logistiikka-alalla, mainos- ja markkinointitutkimusalalla, digimediassa, sosiaali- ja terveysalalla, taloushallinnon alalla, liikunnan, kulttuurin ja vapaa-ajan ammateissa sekä muilla erityisaloilla.
Jäseniä meillä on 26 000 ja heistä 70 prosenttia on naisia. Jäsenkunnan keski-ikä on noin 40 vuotta.
Liiton virallinen nimi on Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry. Liitto muodostuu seitsemän eri toimialan valtakunnallisista jäsenyhdistyksistä. ERTO on perustettu 1968 ja on ollut aina puoluepoliittisesti sitoutumaton. Olemme osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta, joka edustaa lähes 650 000 toimihenkilöä.
ERTOn ykköstehtävä on jäsentensä etujen valvonta työelämässä. Tärkeä tapa toteuttaa tätä on solmia työehtosopimuksia (tes) ja valvoa niiden toteuttamista.
ERTO solmii valtakunnalliset työehtosopimukset kahdeksalle eri toimialalle. Aloille, jotka eivät vielä ole työehtosopimuksen piirissä, liitto tekee tutkimustietoon perustuvia palkka- ja palkkiosuosituksia.
ERTOn arvot
- Jäsenlähtöisyys
- Oikeudenmukaisuus
- Asiantuntemus
- Edistyksellisyys
Eettiset periaatteet
ERTO noudattaa eettisiä periaatteita, jotka ohjaavat liiton ja sen eri toimijoiden toimintaa ERTOn tarkoituksen ja arvojen mukaisesti.



