Vuorotteluvapaa, opintovapaa ja osa-aikatyö

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Jos kaipaat irtiottoa työstä, voit harkita esimerkiksi vuorotteluvapaata, opintovapaata tai osa-aikatyötä.

Vuorotteluvapaa

Vuorotteluvapaa on 90 - 359 kalenteripäivän vapaajakso, jonka työntekijä voi käyttää haluamallaan tavalla esimerkiksi koulutukseen, kuntoutukseen, lasten hoitoon, harrastuksiin tai lepoon.Tältä ajalta työttömyyskassa maksaa vuorotteluvapaalla olevalle vuorottelijalle vuorottelukorvausta.

Työntekijältä edellytetään työeläkelakien mukaista työhistoriaa vähintään 10 vuotta. Edellytyksenä on myös, että hakija täyttää työttömyyskassan 34 viikon jäsenyysehdon. Muussa tapauksessa korvauksen maksaa Kela. Vapaalle jäävän työntekijän tilalle (ei välttämättä samoihin tehtäviin) tulee palkata työtön työntekijä.

Voit tulostaa vuorottelukorvaushakemuksen ERTOn työttömyyskassan sähköisestä asiointipalvelusta WebTytistä.

Opintovapaa

Työ- ja virkasuhteessa olevalla työntekijällä, jonka päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan on kestänyt vuoden, on oikeus opintovapaaseen. Opintovapaan voi käyttää yhdessä tai useammassa jaksossa. Vapaan voi jaksottaa myös niin että työntekijä on osan työpäivästä työssä ja osan opintovapaalla. Opintovapaa on palkatonta ellei siitä ole erikseen työnantajan kanssa toisin sovittu.

Osa-aikatyö

Työvoimatoimisto voi myöntää harkintansa mukaan kokoaikatyöstä vapaaehtoisesti osa-aikatyöhön siirtyvälle osa-aikalisää. Osa-aikatyöhön siirtymisestä on sovittava työnantajan kanssa. Työnantajan tulee sitoutua ottamaan sijaiseksi työttömänä työnhakijana oleva henkilö. Osa-aikalisä on noin puolet kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkan erotuksesta.


Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta