Omavastuuaika
Mahdollisen lomakorvauksen jaksotusajan jälkeen lasketaan ns. omavastuuaika. Työttömyyspäivärahaa maksetaan vasta sen jälkeen, kun henkilö on ollut työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa yhteensä seitsemää täyttä työpäivää (ei lauantai eikä sunnuntai) vastaavan ajan enintään kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana. Omavastuupäivien ei siten tarvitse olla peräkkäisiä päiviä, mutta seitsemää päivää vastaavan työttömyysajan tulee kertyä aina kahdeksan viikon kuluessa. Kahdeksan viikon aikaa ei voida pidentää millään perusteella.
Omavastuuaikaa lasketaan aikaisintaan siitä päivästä, kun hakija on ilmoittautunut työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijaksi, vaikka työsuhde olisikin päättynyt tätä aikaisemmin. Omavastuuaikaa ei lasketa ennen kuin lomakorvauksen (tai muiden taloudellisten etuuksien) jaksotus tai rangaistuskarenssi on kulunut. Omavastuupäiviksi ei voida muutoinkaan lukea niitä päiviä, joina henkilö ei täytä päivärahan saamiselle laissa säädettyjä yleisiä edellytyksiä.
Omavastuuaikaa ei myöskään siksi lasketa, jos työaika ylittää kyseisen hakemusjakson aikana 75 % alan enimmäistyöajasta. Siten esimerkiksi välillä oleva yli 75 %:n työajan ylittävä työskentelykuukausi, kun omavastuuajan laskeminen on aloitettu edellisen kuun alussa, johtaa siihen, ettei se enää ehdi kahdeksan viikon kuluessa seuraavan kuun alussa työttömyyden jatkuessa täyttyä. Lyhennetyssä työviikossa työaika on 80 % alan enimmäistyöajasta ja myös muissa sovitellun päivärahan tilanteissa, jos hakujakso on alkanut 1.1.2012 lukien.
Omavastuuaika kuluu kuitenkin työllistymistä edistävien palvelujen (ks. jäljempänä työllistymistä edistävät palvelut) aikana etuuden maksuaikana. Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksetaan etuutta omavastuuajan estämättä. Omavastuuaikaan voidaan kuitenkin myös edellytysten täyttyessä lukea SVL:n mukaisen sairausvakuutuksen päivärahan ja kuntoutusrahan omavastuuaika. Henkilöllä on myös oikeus työttömyyspäivärahaan (ja omavastuuaikaan), jos työnteon estymisen syynä on toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpide, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa ja jos hän muutoin täyttää työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset.
Omavastuuaika asetetaan kerran työttömyyspäivärahan 500 päivän enimmäisaikaa kohti. Ensimmäisen kerran omavastuuaika otetaan siis silloin, kun hakija alkaa saada ensimmäisen kerran päivärahaa. Seuraavan kerran omavastuuaika otetaan, kun hakijan päivärahapäivät nollataan 34 viikon jälkeen joko ennen 500 päivän enimmäisajan kulumista (ns. nollausehto, 80 %:n suojasäännös) tai kyseisen enimmäisajan täytyttyä (ei suojasäännöstä). Omavastuuaika otetaan uutta enimmäisaikaa kohden, vaikka maksatus ei välillä olisikaan alkanut.
Omavastuuaika lasketaan työssä noudatetun työehtosopimuksen mukaisen enimmäisviikkotyöajan tai sen puuttuessa työaikalain mukaisen 40 tunnin työviikon mukaan. Se ei osa-aikatyön tilanteissa siten ole välttämättä seitsemän kokonaisen työttömyyspäivän pituinen aika. Seitsemää päivää vastaava aika täyttyy eri aloilla eri kohdassa riippuen asianomaisen alan enimmäistyöajasta.
Esimerkit omavastuuajan laskennasta:
- Hakijan työviikko on ollut työehtosopimuksen mukaan 37,5 tuntia viikossa. Kesken omavastuuajan laskennan hakija on eräänä viikkona työssä 6 tuntia kolmena päivänä. Kun normaalin työpäivän pituus hakijan kohdalla olisi 7,5 tuntia päivässä, kyseiselle työviikolle ei mahdu työttömyyttä (37,5-6x8= 13,5 tuntia) enää kuin yksi kokonainen (7,5 h) päivä (vaikka kyseisellä viikolla siis olisikin kaksi täyttä työtöntä päivää). Jäljelle jääneet tunnit (13,5-7,5 = 5,5 tuntia) voidaan ottaa kuitenkin huomioon kerättäessä yhteensä seitsemän päivän työttömyyttä vastaavaa aikaa kyseisen 8 viikon tarkastelujaksolla. Jos hakijan työviikko olisi ollut 40-tuntinen, omavastuuaikaa olisi kyseiseltä viikolta voitu laskea täydet kaksi päivää.
- Hakija on lyhennetyllä työviikolla siten, että hän on seitsemän peräkkäisen kalenteriviikon aikana joka perjantain lomautettu. Omavastuuaikaa kertyy joka viikolta yksi päivä, joten omavastuuaika täyttyy kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana.





