Jos joudut työttömäksi

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Ilmoittaudu henkilökohtaisesti viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä asuinpaikkakuntasi työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijaksi siitä riippumatta, vaikka sinulla ei esimerkiksi olisikaan oikeutta heti etuuteen.

Työttömyysetuuden saaminen edellyttää aina, että olet koko työttömyyden ajan työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa siitä riippumatta, oletko kokonaan työtön, lomautettu vai teetkö osa-aikatyötä. Sinun tulee myös myöhemmin muistaa aina uusia työnhakusi niiden ohjeiden mukaan, jotka työvoimaviranomaiset sinulle antavat.

Työ- ja elinkeinotoimisto antaa työttömyyskassalle sinua koskevan työvoimapoliittisen lausunnon. Lausunto sitoo työttömyyskassaa. Lausunnossa todetaan, ettei estettä etuuden maksamiselle ole tai siinä asetetaan sinulle ansiopäivärahan osalta este-edellytysten vallitessa (esimerkiksi jos on itse eronnut ilman hyväksyttävää syytä työstään) ns. rangaistuskarenssi.

Karenssi on tilanteesta riippuen 15, 30, 60 tai 90 päivän pituinen. Tänä aikana oikeutta työttömyyspäivärahaan ei ole paitsi työllistymistä edistävien palveluiden ajalta.

Työttömyysetuuksia haetaan toisistaan poikkeavin lomakkein ja jaksoin. Lomakkeita saa ilmoittautumiskäynnin yhteydessä työ- ja elinkeinotoimistosta (tai tilaten työttömyyskassasta). Ansiopäivärahaa ja työllistymistä edistävien palveluiden ajalta haetaan hakemusjaksoittain ja vuorottelukorvausta puolestaan vain yhden kerran oikeuden alkaessa. Kun olosuhteissa tapahtuu muutos, siitä on ilmoitettava erikseen työttömyyskassalle ja työ- ja elinkeinotoimistolle. Muutosten ilmoittamatta jättäminen saattaa johtaa takaisinperintätoimenpiteisiin ja hallinnollisiin tai rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.


Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta