Työttömyyspäivärahaa, koulutustukea ja muuta etuutta koskevat ehdot
8 § Päiväraha, koulutustuki ja muut etuudet
Työttömyyskassa myöntää ansioon suhteutettua veronalaista työttömyyspäivärahaa, julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettua koulutustukea ja muita kassan maksettavaksi säädettyjä etuuksia niihin oikeutetuille voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
9 § Etuuksien hakeminen ja maksaminen
Päivärahaa, koulutustukea ja muuta kassan maksamaa etuutta on haettava työttömyyskassalta kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, josta sitä halutaan maksettavaksi. Etuuden myöntämisestä tai epäämisestä kassa antaa kirjallisen päätöksen.
Kassan maksamat etuudet myönnetään ja maksetaan niitä koskevan lainsäädännön mukaisesti.
10 § Valitus työttömyyskassan päätöksestä
Jos jäsen on tyytymätön kassan päätökseen, hän saa hakea siihen muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta kirjallisella valituksella viimeistään 30 päivänä sen jälkeen, kun valittaja on saanut tiedot kassan kirjallisesta päätöksestä. Valituskirjelmän liitteenä on oltava se kassan päätös, johon valitus kohdistuu.
Jollei valittaja muuta näytä, katsotaan hänen saaneen tiedon kassan päätöksestä seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun päätös on postitettu hänen ilmoittamallaan osoitteella.
Valitus on toimitettava työttömyyskassaan, joka lähettää viipymättä valituskirjelmän ja asian käsittelyssä kertyneet asiakirjat lausuntoineen työttömyysturvalautakunnalle.
Työttömyysturvalautakunnan päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta vakuutus-oikeudelta 1 momentissa mainitulla tavalla ja siinä mainitussa ajassa työttömyys-turvalautakunnan päätöksestä tiedon saatuaan.
Vakuutusoikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.





