Vuorottelukorvauksen rajoitukset

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Muun työn tekemistä vuorotteluvapaan aikana ei ole sinänsä kielletty. Oikeutta vuorottelukorvaukseen ei kuitenkaan ole, jos sille on lain tarkoittama este:

  • yli kaksi viikkoa kestävä kokoaikatyö muuhun kuin omaan työnantajaan
  • varusmies- tai siviilipalvelusaika
  • päätoiminen yrittäjyys
  • työttömyysturvalain tarkoittama estävä etuus (esimerkiksi eräät eläkkeet, sairauspäiväraha, äitiys-, isyys- tai vanhempainraha, TE-toimiston määräämät työllistymistä edistävät palvelut jne).
  • jos työntekijä saa vuorottelusopimuksen osapuolena olevalta työnantajaltaan palkkaa (jos palkka on kuitenkin ansaittu ennen vapaan alkamista, se ei muodosta estettä korvauksen maksamiselle, esim. jo aikaisemmin kertyneet bonukset, ylityökorvaukset, kiinteiden lisien korvaukset). Palkkana ei pidetä vuorotteluvapaan aikana edelleen maksettavia luontaisetuja tai työnantajan kustantamaa verovapaata koulutusta.
  • vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus (rahana maksettu lomaraha ei ole este)
  • vastikkeet ja korvaukset, joita vastaan saadaan vastaavaa vapaa-aikaa (esimerkiksi ylityö tai lomaraha vastaavana vapaana).

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta