Vuorottelukorvauksen suuruus

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Vuorovapaalla olevalle vuorottelijalle maksettavan vuorottelukorvauksen normaalisuuruus on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, johon työntekijällä olisi oikeus työttömäksi jäädessään (lapsikorotuksia ei oteta huomioon). Korvaus on kuitenkin 80 prosenttia, jos vuorottelijalla on vähintään 25 vuotta työhistoriaa ennen vuorotteluvapaan alkamista.

Korvauksen perusteena oleva taso lasketaan vuorotteluvapaata edeltävän vähintään 52 viikon ajalta kertyneiden ansiotulojen perusteella siten, että laskennassa otetaan huomioon pääsääntöisesti välittömästi vuorotteluvapaata edeltäneet täydet palkanmaksukaudet. Ne luontaisedut, jotka saadaan myös vapaan aikana, vähennetään kuitenkin ansioturvasta poiketen palkanmäärittelyssä kyseisen 52 viikon palkasta.

Palkan tulee muutoin täyttää ne edellytykset, joita ansioturvassa siltä edellytetään (esimerkiksi vähintään 18 h/vko). Tarkastelujakso on kiinteä eikä sitä pidennetä, vaikka jaksoon sisältyisi palkattomia poissaoloja, joille on hyväksyttävä syy. Jos henkilö kuitenkin on ollut poissa työstä päivärahan vakuutusehtoon liittyvästä hyväksyttävästä syystä (esim. päätoiminen opiskelu tai kuntoutus), ei poissaolopäiviä lueta työpäiviksi palkanmäärityksen yhteydessä. Jos poissaololle ei ole ollut hyväksyttävää syytä (esim. palkattomalla "omalla" lomalla), luetaan poissaolopäivät työpäiviksi, jolloin ne vaikuttavat vuorottelukorvauksen tasoa laskevasti.

Vuorottelukorvauksen tason määrittelyssä suoritetaan kuten ansiopäivärahan laskennassa ns. 3,94%:n TEL-pidätys. Korvaus on veronalaista tuloa, joten verovuoden muut tulot vaikuttavat korvauksen nettomäärään.

Maksettavaa vuorottelukorvausta vähentävät vapaan aikana saadut ansiotulot siten, että korvauksen perusteeksi tulee ns. soviteltu päiväraha. Korvauksen perusteena olevasta päivärahasta vähennetään 50 % ansiotulosta. Vuorottelukorvausta vähentävät myös eräät lakisääteiset etuudet tai ne voivat myös estää sen saannin.


Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta