Jälkisuoja

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Yrittäjillä on oma työttömyysturvansa. Yrittäjäksi ryhtyvä ei voi liittyä palkansaajakassan jäseneksi. Jos henkilö ryhtyy yrittäjäksi, hänen tulisi ensisijassa vakuuttaa itsensä yrittäjille tarkoitetussa työttömyyskassassa. Yrittäjän työttömyysturvaa hoitaa Suomessa kaksi työttömyyskassaa (AYT-kassa ja SYT-kassa).

Palkansaajan ja yrittäjän jälkisuojan tarkoituksena on helpottaa siirtymistä palkansaajasta yrittäjäksi tai yrittäjästä palkansaajaksi. Kun henkilö siirtyy palkansaajakassasta yrittäjäkassan jäseneksi – tai yrittäjäkassasta palkansaajankassan jäseneksi – kuukauden kuluessa, säilyy jäsenyys yhdenjaksoisena.

Kassan vaihtamisen jälkeen jälkisuoja-aika on sama kuin aika, jona palkansaajan/yrittäjän työssäoloehdon uudessa työttömyyskassasta tulisi täyttyä.

Jos henkilö jää työttömäksi jälkisuoja-aikana, päiväraha maksetaan samalla tavoin kuin se olisi maksettu edellisessä kassassa –siihen saakka, kunne työssäoloehto uudessa kassassa täyttyy.

Työttömyysturvaa koskeva lainsäädäntö määrittää "18 kuukauden" enimmäisajan, jonka henkilö voi toimia yrittäjänä menettämättä oikeuttaan palkansaajan työttömyyspäivärahaan (aika, jonka aloittava yrittäjä on työttömäksi jäädessään oikeutettu saamaan päivärahaa yrittäjyyttä edeltäneen palkkatyön tulojen perusteella).

Aloittaessaan yritystoiminnan henkilö tulee siis itse ratkaista, siirtyykö hän yrittäjäkassan jäseneksi vai arvioiko hän yritystoiminnan ja siihen liittyvän riskin sellaiseksi, ettei se tule kestämään ainakaan yli 18 kuukautta.

Yritystoiminnan keskeydyttyä lain tarkoittamalla tavalla alle 18 kuukauden kuluessa, hänellä on sen sijaan siis oikeus saada muiden edellytysten täyttyessä päivärahaa vielä maksamatta 500 päivän enimmäisajasta ennen yritystoiminnan aloittamista olevan määrän.

Jos henkilö siirtyy kuukauden kuluessa palkansaajakassasta yrittäjäkassaan, hän voi viedä mukanaan 6 kk jäsenyysaikaa yrittäjäkassaan ja lukea sen yrittäjän 18 kk:n työssäoloehdon vähennykseksi. Jos siirtyminen tapahtuu myöhemmin, hänen on täytettävä yrittäjäkassassa koko 18 kk työssäoloehto 48 kuukauden kuluessa ennen päivärahaoikeuden alkamista siellä.

Päätoimisen yrittäjän työskentelyaikaa ei lasketa työssäoloehdon täyttäväksi työksi eikä sitä huomioida päivärahan määrittelyssä. Päätoiminen yrittäjä ei voi saada työttömyyskassasta työttömyysetuutta.

Sivutoiminen yrittäjätulo sen sijaan sovitellaan hakemusjakson tulona eikä se estä etuuden saamista. Jos henkilö katsotaan takautuvasti yrittäjäksi, hänellä ei ole oikeutta saada takaisin maksamiaan jäsenmaksuja. Henkilö voidaan katsoa yrittäjäksi siitä huolimatta, että hänelle on maksettu palkkaa ja häntä on pidetty TEL-vakuutettuna. Ratkaisun henkilön pää- tai sivutoimisesta yrittäjyydestä tekee työvoimaviranomainen. Ratkaisu sitoo sellaisenaan työttömyyskassaa.


Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry. | Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki | puh. (09) 613 231 faksi (09) 6132 3202 | | Sivukartta