Työttömyysturvaan muutoksia vuoden alusta

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Ansiopäivärahan taso

Peruspäivärahan tasokorotuksen ja vuodenvaihteen indeksikorotuksen myötä ansiopäivärahan perusosan määrä nousee 1.1.2012 alkaen 31,36 euroon. Perusosan määrä on tällä hetkellä 25,74 euroa.

Esimerkkejä ansiopäivärahan tasosta vuonna 2012:

Palkka/kk    Ansiopäiväraha €/päivä *
2 000              57,46
2 500              67,51
3 000              77,56
3 500              86,81

* esimerkeissä ei ole otettu huomioon korotusosia

Soviteltu päiväraha

Sovitellun päivärahan työaikaraja nousee vuoden alusta 75 prosentista 80 prosenttiin.

Soviteltua ansiopäivärahaa voidaan maksaa osittain työllistyneelle henkilöille esimerkiksi lomautuksen tai osa-aikatyön ajalta. Sovitellun päivärahan työaikaraja määrittelee sen, milloin työ katsotaan kokoaikaiseksi ja oikeus työttömyysetuuteen lakkaa. Vuoden 2012 alusta lukien kokoaikaiseksi katsotaan työ, jota tehdään yli 80 % alalla sovellettavan kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta.

Lyhennetty työviikko

Lomautetuille, joiden työaikaa on lyhennetty yhdellä tai useammalla päivällä viikossa, maksetaan ansiopäiväraha menetetyiltä työpäiviltä ilman sovittelua myös jatkossa. 

Lyhennetystä työviikosta on säädetty määräaikainen laki ajalle 1.1.2010-31.12.2011. Vuoden 2012 alusta lukien säädöksestä tulee pysyvä osa työttömyysturvalainsäädäntöä

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita kommentti

busy

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta