Työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään.

Tällaisina syinä voivat olla esimerkiksi

  • työtehtävien tekemättä jättäminen tai niiden tekeminen puutteellisesti tai huolimattomasti
  • lojaliteettivelvollisuuksien rikkominen (liike- ja ammattisalaisuudet, kilpailukielto jne.) 
  • perusteeton työstä kieltäytyminen
  • luvaton poissaolo tai työaikojen noudattamatta jättäminen
  • epäasiallinen käyttäytyminen työnantajaa tai asiakkaita kohtaan 
  • sellainen vapaa-ajalla tapahtunut toiminta, joka vakavasti horjuttaa osapuolten välistä luottamussuhdetta

Irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta harkittaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan siten, että kaikki asiaan vaikuttavat seikat otetaan huomioon. Irtisanomisperusteen on oltava olennainen ja siihen on vedottava kohtuullisessa ajassa. Ennen irtisanomista työntekijää on yleensä varoitettava ja selvitettävä, voidaanko hänet irtisanomisen sijasta sijoittaa muihin tehtäviin. Työntekijää on myös kuultava.


Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta