Tehtävien uudelleenjärjestäminen irtisanomistilanteessa

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Irtisanominen on mahdollista, kun

  • juuri se työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi, jota työntekijä on tehnyt
  • irtisanotun työntekijän työt jaetaan muille ja työ on uudelleenjärjestelyn perusteella kokonaisuudessaan vähentynyt yrityksessä
  • työtä ei enää tee kukaan tai työtä tehdään irtisanomisajan päätyttyä vain vähän.

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijää, kun työnantaja on joko ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin. Tällöin kuitenkin edellytetään, etteivät työnantajan (taloudelliset) toimintaedellytykset ole vastaavana aikana muuttuneet.

Se, että joku muu yrityksen työntekijä ryhtyy hoitamaan irtisanotun työntekijän työtehtäviä, osoittaa, ettei kyseinen työ ole vähentynyt. Työntekijöitä ei siis saa vaihtaa. Jos kuitenkin esimerkiksi kaksi tehtävää yhdistetään yhdeksi uudeksi tehtäväkokonaisuudeksi, työnantaja saa yleensä irtisanoa kumman tahansa työntekijän.

Työntekijöiden vaihtamisesta ei ole kysymys myöskään, jos esimerkiksi eri toimipisteet muodostavat yhden tulosyksikön. Työnantaja saa tällöin valita lakkautettavan toimipisteen vapaasti ja siirtää sieltä toisen työntekijän toiseen toimipisteeseen ja irtisanoa siellä olevan työntekijän.

Se, että irtisanotun työntekijän työt joudutaan teettämään pysyvästi ja olennaisilta osin ylitöinä, osoittaa, ettei työ ole vähentynyt irtisanomiseen oikeuttavalla tavalla. Samoin jos irtisanomisen seurauksena töitä joudutaan järjestelemään yrityksessä laajemmin irtisanotun työntekijän töiden hoitamiseksi, irtisanominen on yleensä laiton.

Jos jaetut työt voidaan sen sijaan teettää muilla yrityksen työntekijöillä näiden säännöllisenä työaikana, irtisanominen on laillinen. Myös määräaikaisten työntekijöiden palkkaaminen tai heidän työsopimuksensa jatkaminen sellaisissa töissä, joita irtisanottukin olisi voinut hoitaa, voi osoittaa, ettei työ ole vähentynyt irtisanomiseen oikeuttavalla tavalla.

 


Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta