Luottamusmiehen tai -valtuutetun ja työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen päättäminen

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

ERTOn työehtosopimuksissa on yleensä määräykset luottamusmiehen työsopimuksen päättämisperusteista ja - menettelystä sekä vahingonkorvauksista. Esimerkiksi korvaus luottamusmiehen perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä on yleensä 6 - 36 kuukauden palkkaa vastaava summa.

Myös työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen päättämisestä saattaa olla määräyksiä työehtosopimuksessa. Jos määräyksiä ei ole, noudatetaan työsopimuslain säännöksiä. Työsopimuslain säännöksiä noudatetaan myös silloin, kun luottamusvaltuutetun työsopimus päätetään tai hänet lomautetaan.

Työsopimuslain mukaan luottamusmiehen ja - valtuutetun ja työsuojeluvaltuutetun irtisanominen on sallittua

  • henkilöstä johtuvista syistä vain, jos niiden työntekijöiden enemmistö, jotka ovat hänet valinneet, antavat siihen suostumuksensa. Suostumuksen tulee olla selkeä ja nimenomainen. Työsopimuksen purkaminen on sen sijaan mahdollista samoilla perusteilla kuin toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen.
  • taloudellisista ja tuotannollisista syistä tai konkurssin tai saneerausmenettelyn johdosta vain, jos luottamusmiehen tai - valtuutetun tai työsuojeluvaltuutetun työ päättyy kokonaan. Lisäksi edellytetään, ettei hänelle voida tarjota työsopimusta vastaavaa työtä tai muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä eikä häntä voida sijoittaa tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Tämä merkitsee käytännössä yleensä sitä, että luottamusmies tai - valtuutettu ja työsuojeluvaltuutettu irtisanotaan viimeisenä.

Jos työnantaja irtisanoo tai purkaa luottamusmiehen tai - valtuutetun tai työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen perusteettomasti, hänet voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Silloin, kun luottamusmiehen tai - valtuutetun tai työsuojeluvaltuutetun työsopimus päätetään, on aina varmistuttava siitä, ettei päättämisperusteena ole toimiminen edellä mainitussa tehtävässä.


Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta