Lisä- ja ylityöstä maksettava korvaus

Lisätyöstä maksetaan korottamaton palkka. Työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa on kuitenkin voitu sopia lakia paremmista ehdoista. Oikeus korotettuun palkkaan saattaa perustua myös työpaikalla noudatettuun käytäntöön.

Ylityötunneista maksetaan aina korotettua palkkaa. Vuorokautisen säännöllisen työajan ylittävältä kahdelta tunnilta tulee työaikalain mukaan maksaa 50 %:lla korotettu palkka ja seuraavilta tunneilta 100 %:lla korotettu palkka.

Viikoittaista ylityötä ovat kaikki ne ylityötunnit, jotka eivät ole vuorokautista ylityötä ja ylittävät työntekijän säännöllisen viikoittaisen työajan. Jos keskimääräisestä työajasta ei ole sovittu, kyseessä on sellainen yli 40 viikkotunnin ylittävä työ, joka ei ole vuorokautista ylityötä. Lain mukaan viikoittaisen säännöllisen työajan ylittäviltä tunneilta on maksettava 50 %:lla korotettua palkkaa.

Lisä- ja ylityökorvausten määrittelyssä laskentaperusteena on työntekijän tuntipalkka. Tuntipalkka lasketaan siten, että sopimuksen mukainen palkka jaetaan säännölliseen työhön käytetyllä tuntimäärällä. Palkkaukseen mahdollisesti sisältyvät luontaisedut (esim. auto-, puhelin- ja asuntoetu) on myös otettava huomioon, ellei työehtosopimuksessa ole toisin sovittu.

Jos työntekijän työaika on 37,5 tuntia viikossa, voi tuntipalkan jakaja olla enintään 160. Työehtosopimuksissa on yleensä kuitenkin sovittu paremmasta jakajasta, jolloin se em. tapauksessa on yleensä enintään 158.

Työsopimuksessa saattaa olla ehto, jonka mukaan ylitöistä maksettava korvaus sisältyy kuukausipalkkaan. Tällainen sopimus on mahdollinen vain silloin, kun työntekijä on johtavassa tai työnjohdollisessa asemassa. Muiden työntekijöiden osalta ehto on lainvastainen.

Jos työnantaja ilmoittaa, ettei ylityökorvauksia makseta, ylitöitä ei tarvitse tehdä.

Lisä- ja ylityökorvaus vapaa-aikana

Lisä- tai ylityö voidaan vaihtaa vapaaseen joko kokonaan tai osittain, jos työntekijä ja työnantaja niin sopivat. Vapaa on aina annettava ylityöprosenteilla korotettuna, ei tunti tunnista.

Vapaa-aika on annettava kuuden kuukauden kuluessa lisä- tai ylityön tekemisestä. Työntekijä ja työnantaja voivat sopia pidemmästäkin ajanjaksosta tai sen yh­distämisestä säästövapaaseen.

Työnantajan ja työntekijän olisi pyrittävä sopimaan vapaa-ajan pitämisen ajankohdasta. Jos sopimukseen ei päästä, päätäntävalta on työnantajalla. Jos työntekijälle ei sovi kyseinen aika, hänellä on oikeus saada vapaa rahana.