Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen
Sovittu irtisanomisaika sitoo kumpaakin osapuolta. Jos irtisanomisaika jätetään joko kokonaan tai osittain noudattamatta, toinen osapuoli voidaan velvoittaa maksamaan vahingonkorvausta.
Työnantajan on maksettava työntekijälle täysi palkka noudattamatta jätetyltä ajalta. Täydellä palkalla tarkoitetaan sitä palkkaa, jonka työntekijä olisi saanut, jos hän olisi ollut töissä. Peruspalkan lisäksi on tällöin maksettava mm. kiinteät lisät, lyhennysvapaat sekä vuosilomakorvaus.
Työntekijän korvausvelvollisuus rajoittuu vain irtisanomisajan palkkaa vastaavaan määrään, vaikka työnantajalle olisi syntynyt tätä suurempi vahinko. Maksamansa korvauksen työntekijä voi vähentää verotuksessa. Maksusta on tällöin oltava kuitti.





|