Työsopimus

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Työsopimus on sopimus, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työ voi olla kokoaikaista tai osa-aikaista, vakituista (työsopimus on tällöin toistaiseksi voimassa oleva) tai määräaikaista tai vuokratyötä.

Jos työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy, työnantajan on maksettava eläke- ym. maksut. Jos työsopimuksen tunnusmerkistö ei täyty, kysymys on yritystoiminnasta, jolloin työntekijän on itse huolehdittava mm. eläkkeestään eikä hänellä ole mm. oikeutta vuosilomalain mukaiseen vuosilomaan eikä lomapalkkaan.

Työsopimuslaki on tältä osin ns. pakottavaa oikeutta. Työnantaja ja työntekijä eivät tämän vuoksi voi vapaasti sopia siitä, onko kysymys työsuhteesta vai ei. Alihankinta-, franchising- tai muuksi toimeksianto-, freelancer-, projekti- tai konsulttisopimukseksi otsikoitu sopimus voi näin ollen olla työsopimuslain mukainen työsopimus, jolloin työntekijällä on oikeus mm. palkalliseen lomaan.

Freelancer-sopimuksen tekijän tulisikin aina tarkistuttaa ERTOn toimistosta, täyttyvätkö työsuhteen ehdot.

Työnantajan ja työntekijän on heti työsopimuksen solmimisen jälkeen otettava huomioon laista ja sopimuksista johtuvat velvoitteensa. Työsopimus voidaan edellytysten täyttyessä esimerkiksi päättää ennen työnteon alkamista. Jos työsopimus päätetään perusteettomasti, työntekijällä on oikeus saada siitä korvaus, vaikka työsuhde ei olisikaan alkanut.


Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry | Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | p. (09) 613 231 f. (09) 6132 3202 | | Käyttöehdot | Sivukartta