Kilpaileva toiminta
Työntekijän velvollisuuksiin kuuluu pidättyä sellaisesta työnantajan kanssa kilpailevasta toiminnasta, joka vahingoittaa työnantajaa. Työntekijä ei siis saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka työn luonne ja työntekijän asema huomioon ottaen ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona. Säännös koskee myös valmistelua.
Kilpailevan toiminnan rajoittaminen ei tarkoita sitä, että työnantajalla olisi yksinoikeus työntekijän työvoimaan. Esimerkiksi osa-aikatyöntekijällä tai lomautetulla on oikeus ottaa muuta työtä. Myös sivutyön vastaanottaminen on mahdollista ottaen huomioon työn laatu sekä työntekijän asema ja tehtävät.
Pelkkä mahdollisuus vahingon syntymiseen ei riitä, vaan rajoitetulta toiminnalta edellytetään, että se ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona. Hyvän tavan vastaisuus on arvioitava tapauskohtaisesti.
Kysymys ei ole kilpailevasta toiminnasta, jos työnantaja tietää kilpailevasta toiminnasta työsuhdetta tehtäessä. Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia tällaisesta toimintaoikeudesta ennen työsuhteen alkamista tai työsuhteen aikana.
Oikeuskäytännössä on työsuhteessa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona pidetty esimerkiksi
- tilitoimiston työntekijän menettelyä, kun tämä oli työnantajaltaan salaa ryhtynyt äänettömäksi yhtiömieheksi kommandiittiyhtiönä naapurikuntaan perustettuun uuteen tilitoimistoon, jonka toiminta oli aloitettu (KKO 1984 II 131)
- lomautetun työntekijän menettelyä, kun tämä oli tehnyt työnantajansa kanssa kilpailevan urakkatarjouksen ja saanut työn (KKO 1995:47). Sen sijaan työntekijän työnantajansa kanssa kilpailevan yrityksen perustamisen suunnittelemista ei ole pidetty kiellettynä kilpailutekona. Tässä tapauksessa työntekijän ei ollut näytetty olleen vastuussa työnantajansa asiakkaan kanssa perustettavan mainostoimiston lukuun käydystä neuvottelusta eikä ennen työsuhteen päättymistä neuvotelleen yhtiön myyntisihteerin siirtymisestä uuden yrityksen palvelukseen. (KKO 1990:37.)
Kilpailevaa toimintaa koskevan säännöksen rikkominen voi johtaa työsopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen.





|