Työnantajan käskyt ja määräykset

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Työnantajalla on oikeus johtaa ja valvoa työtä. Tätä työnantajan johto- ja valvontaoikeutta kutsutaan direktio-oikeudeksi. Työnantaja saa määrätä, mitä työtä yrityksessä tehdään, miten sitä tehdään ja minkälaiset ovat työn laadulliset vaatimukset. Työntekijän on vastaavasti noudatettava niitä käskyjä ja määräyksiä, joita työnantaja toimivaltansa perusteella antaa.

Direktio-oikeuden laajuutta on arvioitava tapauskohtaisesti. Olosuhteet työpaikalla ja se, mitä työsopimuksessa on sovittu, määräävät pääasiallisesti direktiovallan sisällön. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei työntekijä ole velvollinen tekemään muuta kuin työsopimuksessa sovittua työtä.

Määräyksen tulee lisäksi olla asiallinen, eikä se saa olla kohtuuton (esim.työntekijöitä täytyy kohdella tasapuolisesti, työntekijää ei saa pakottaa tekemään ylityötä, työntekijää ei saa määrätä tekemään työtään niin, että hän samalla syyllistyisi rangaistavaksi säädettyyn tekoon).

Työnantajan työnjohtovaltansa rajoissa antama määräys tulee voimaan heti, jos työnantajalla on oikeus yksipuolisesti muuttaa työsuhteen ehtoa. Työnantajan ei siis tässä tapauksessa tarvitse noudattaa irtisanomisaikaa.

Kieltäytyminen noudattamasta työnantajan laillisin perustein antamaa määräystä tarkoittaa yleensä, että työntekijän työsopimus voidaan päättää. Tällaisessa tilanteessa tulisikin menetellä niin, että ilmoittaa suostuvansa työnantajan ilmoittamaan muutokseen, mutta varaa mahdollisuuden tutkituttaa määräyksen laillisuuden.

Tämän jälkeen voi pyytää luottamusmiestä selvittämään asiaa.

Esimerkki

Työsopimuksessa oli sovittu ainoastaan, että työntekijä oli velvollinen suorittamaan työnantajan määräämää työtä tämän johdon ja valvonnan alla. Työntekijä kieltäytyi siirtymästä lähistöllä sijaitsevaan toiseen kuntosaliin vastaaviin töihin. Työnantajalla oli oikeus irtisanoa kyseinen työntekijä.

Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry. | Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki | puh. (09) 613 231 faksi (09) 6132 3202 | | Sivukartta