Yt-lain rikkomisen seuraukset
Työnantaja voidaan tuomita maksamaan hyvitystä, joka voi olla korkeintaan 20 kuukauden palkka. Tuomitsemisen edellytyksenä on, että työntekijä on osa-aikaistettu, lomautettu tai irtisanottu. Hyvityksen tuomitsemiseksi riittää, että työnantaja on rikkonut yhteistoimintalain menettelysäännöksiä, vaikka irtisanominen olisikin laillinen.
Kanne tulee nostaa vuoden kuluessa toimenpiteen tapahtumisesta (työsopimuksen päättämisestä, lomauttamisen alkamisesta jne.). Lisäksi työnantaja voidaan tuomita sakkorangaistukseen.
Oikeuskäytännössä on tuomittu melko korkeitakin hyvityksiä, jos työnantaja on vain muodollisesti neuvotellut. Sitä, että työnantaja on jo etukäteen ratkaissut asian, osoittaa mm. se, että työnantajalla on valmiiksi kirjoitettu irtisanomislomake tai valmiiksi laadittu sopimusasiakirja, jonka tarkoituksena on se, että irtisanomisesta sovitaan.





|