Epätäydellisten äitien kerho

Teksti: Tiina Torppa. Kuva: Juha Myllymäki

Sorruin väittelemään aikuisen tyttäreni kanssa. Satuin nimittäin päästämään suustani, että minua välillä ärsyttävät päivälehdissä äitien kolumnit. Ne, joiden aiheena pääasiassa on, kuinka vaikeaa äidillä oli tänään.

Sinun ikäluokkasi naiset ilmeisesti olivat täydellisiä äitejä. Näin huomauttaa aikuinen tyttäreni. Äänensävyn nimi on ironia.

Tytär kysyy, oletko sinäkin niitä happamia keski-ikäisiä, joiden mielestä nuoret naiset vain valittavat perhe-elämästä. Tytär vielä oikaisee, että jotkut nuorina pitämäni äidit ovat nelikymppisiä. Totta tosiaan!

Tytär kehottaa pohtimaan, miksi äidit käsittelevät niin paljon perheasioita juuri nyt. Kenties työn ja perheen yhdistäminen on hankaloitunut. Ehkä työelämä on kiristynyt.

En lähde leikkiin. Vertailu, onko työelämä nyt rankempaa kuin 1990-luvun lamassa tai 1950-luvun niukkuudessa, harvoin johtaa mihinkään. Arkea ja aikoja on vaikeaa verrata.

 Mietin, mikä minua risoo. Ainakin se, kun vanhemmat todellisuudessa tai kolumneissaan puhuvat lapsistaan niin miinusmerkkisesti. Lapset estävät. Lapset vaativat. Lapset ovat niin vaikeita.

Näyttäkää minulle helppo aikuinen! Entä miltä lapsista tuntuu, jos heistä jatkuvasti puhutaan niin kielteisesti?

Entäpä työpaikalla. Jos pomo suhtautuu karsaasti perheen ja työn yhdistämiseen, muuttuuko pomon asenne, jos työntekijä itse näkee vanhemmuutensa hankalassa valossa. Hankaluuden valosta heijastuu vielä sellainen kajo, että lapset ovat erikoistilanne. Eivät ole. Onhan tavanomaista, että työelämään vaikuttaa yksityispuoli – läheiset, vanhukset ja elämän koko kirjo.

Nyt joku voi kokea, että painostan pärjäämään. En! Sen sijaan epätäydellisyys, rosoisuus ja väsymyksen pussittuminen silmien alle ovat elämää. Ei vanhemmuutta voi fotoshopata.

Työmaailmassa esimiehen täytyy ymmärtää elämää laajasti. Ja perheellisen on hyvä muistaa, ettei kaikilla lapsettomilla ehkä ole käsitystä lapsiperheen arjesta. Mutta valitusvirren kuuntelu tuskin laajentaa lapsettoman tajuntaa.

Lapsi on helppo syntipukki. Joillakin parisuhde mättää, oma uravalinta meni pieleen tai muuten vain paha olo kalvaa. Näille epäkohdille ei tarvitse tehdä korjausliikkeitä, jos syyttää kaikesta lapsiperheen arkea.

Eräs paluumuuttaja ulkomailta ihmetteli, kun Suomessa vanhemmat hokivat arkirumba-sanaa. Maassa, jossa on toimiva päivähoito, varsin sujuva joukkoliikenne ja vanhemmilla oikeus lyhentää työaikaa.

Toki epäkohdista ja vanhemmuudesta pitää puhua! Aivan kuin pahan olon oikeasta nimestäkin.

Ja totta kai perheen ja työn yhdistämisen keinoja pitää kaikkien yhdessä kehittää. Tosin jo työelämän digitalisaatio luo keinoja: etätyö, mobiilityö, joustavat työajat ja jaettavat verkkotyökalut irrottavat työntekoa ajasta ja paikasta.

Työpaikat ja esimiehet voivat johtaa antamalla vapauksia kaikille, joiden työhön se sopii. Yllättävän moniin tehtäviin vapaus sopii. Toisaalta monet lapsiperheiden vanhemmat tulevat mielellään ihan fyysisesti töihin! Mikäs siinä.

Lienee joskus vaikeaa sanoa ääneen, että työ voittaa kotiolot. Kuinka moni äiti toteuttaa ympäristön odotuksia jääden kotiin hoitamaan lapsia, vaikka kaipaa työtään tai muuta tekemistä.

Vuosien kotonaolo ei tee kenestäkään täydellistä äitiä. Joistakin se muovaa marttyyreita. Työuraa pitkät vanhempainlomat eivät edistä. Päinvastoin. 

Minua häiritsee sukupuolittunut valitusvirsi eli, että juuri äidit nurisevat. Jotkut miehet korkeintaan hehkuttavat koti-isyyttään.

Olen itse toimittajana yrittänyt välttää työn ja perheen yhdistämisen kysymyksiä, kun haastattelen naisjohtajia. Ei miehiltäkään tivata, kuinka he pystyvä hoitamaan työnsä, kun on vielä pari lastakin.

Tyttäreni sanoi ikäistensä puhuvan lapsistaan kaikkea muuta kuin valittaen. Kenties kulttuuri on muuttumassa. Mainiota.  

Valittamisen sijaan voisimme ehkä keksiä uusia tapoja kertoa arjesta ja muovata arkea. Ja toki voisimme luottaa elämään ja tukea toinen toisiamme. Tukeminen alkaa ymmärtämisestä ja näkemisestä. Minun täytyy vastedes lukea niitä kolumneja uusin silmin. Yrittää nähdä, eikä tuomita.