Läpinäkyvää

Teksti: Antti Isokangas. Kuva: Juha Myllymäki

Tarina toimintaelokuvasta on myös yritysviestinnän oppitunti.

Jalmari Helanderin ohjaama Big Game on häpeilemättömän vanhanaikainen ja vähän höpsökin toimintaelokuva, jossa Yhdysvaltain presidentin lentokone tekee pakkolaskun Suomen Lappiin. Presidentti pakenee tuntureille, ystävystyy neuvokkaan 13-vuotiaan suomalaispojan kanssa ja päihittää lopulta pahat terroristit. Presidenttiä elokuvassa esittää Samuel L. Jackson ja Lapin tuntureita Saksan Alpit, jotka näyttävät kyllä komeilta mutta kaikkea muuta kuin suomalaisilta.

Elokuvatoimittaja Kalle Kinnusen kirjoittama Big Game – Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen on puolestaan kaikkea muuta kuin höpsö kirja. Se on hämmästyttävän seikkaperäinen kuvaus siitä, miten jättituotanto syntyi ja miten Jacksonin tasoinen maailmantähti päätyi sen keulakuvaksi. Samalla se on henkilökuva Jalmari Helanderista ja analyysi suomalaisen elokuvatuotannon nykytilasta.

Vaikka Kinnunen on selvästi saanut vapaan pääsyn elokuvatiimin kovaan ytimeen, hän ei sorru missään vaiheessa isäntiensä mielistelyyn. Kirjoittaja pysyy neutraalina tarkkailijana, joka palvelee lukijoitaan, ei kerrontansa kohdetta. Kinnunen ei esimerkiksi kaunistele tuotantoprosessin kaoottisiakaan piirteitä.

Erityisen hyvin Kinnusen rehellisyys näkyy hänen luomassaan kuvassa Jalmari Helanderista. Vaikka kirjoittaja selvästi arvostaakin Helanderia, ohjaaja esittäytyy kirjassa pikemminkin lahjakkaana mutta sosiaalisesti rajoittuneena fanipoikana kuin suurena elokuvataiteilijana.

”Miksi auto räjähtää, kun se putoaa elokuvassa jyrkänteeltä? Koska se on siistiä. Mä teen elokuvia, jotka ovat vaikeita paloja kaikille yliampuvuuden vastustajille”, Helander kiteyttää kirjassa taiteellisen visionsa. 

Kinnusen kirja on erinomaista kulttuurijournalismia siinä, että se esittää yhden viihdetuotteen synnyn kokonaisvaltaisena prosessina, jonka perustana on yksittäisen ihmisen näkemys, mutta johon vaikuttavat matkan varrella myös satojen muiden ihmisten osittain ristiriitaiset tavoitteet, taloudelliset realiteetit ja terveen järjen asettamat rajoitukset.

Kansainvälisen toimintaelokuvan tuottaminen ei vaadi pelkästään valtavasti organisointia ja säätämistä. Se on myös suuren luokan taloudellinen hanke, jossa ovat pelissä miljoonat eurot.

Tämä tekee Big Game -kirjasta myös talousjournalismin taidonnäytteen. Teos kuvaa suurhankkeen synnyn vaihe vaiheelta neutraalin asiantuntevasti mutta tarjoten samalla juuri sopivasti maukkaita yksityiskohtia rahan ja taiteen yhteennivoutumisista ja yhteentörmäyksistä. Taloudellisen tarinan keskeisessä roolissa on tuottaja Petri Jokiranta, jonka vastuulla on huolehtia elokuvan tekemisen resursseista – ja varmistaa, että resursseista syntyy myös valmis elokuva. 

Elokuvan tekemisestä kertova kirja ilmestyi keväällä lähes samanaikaisesti itse leffan kanssa. Aikataulun ainoa merkittävä heikkous on se, ettei kirja käsittele lainkaan Big Gamen maailmalla saamaa vastaanottoa eikä markkinointia, esimerkiksi ratkaisua julkaista elokuva Yhdysvalloissa pelkästään suoratoistopalveluissa.

Sitä kiinnostavampaa on lukea jättihankkeesta tuoreeltaan, elokuvan ollessa yhä ajankohtainen. Big Game – Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen onkin ennen kaikkea loistava esimerkki nykyaikaisesta läpinäkyvästä yritysviestinnästä, jossa suuretkin hankkeet avataan aiheesta kiinnostuneille rehellisesti, ymmärrettävästi ja lähes reaaliaikaisesti.  

Asiantuntevan ja oikealla tavalla kriittisen raportoijan näkemys auttaa ymmärtämään projektia ja sen aikana tehtyjä ratkaisuja sekä arvostamaan lopputulosta aivan eri tavalla kuin perinteinen yritysviestintä, jossa totuus pyritään peittämään hölynpölyn, kiertelyn ja pr-latteuksien alle. Onkin hankala olla toivomatta, että yhä useammat suomalaiset yritykset ja organisaatiot uskaltautuisivat avaamaan tekemisiään Kalle Kinnusen tasoisille raportoijille – ja heidän kauttaan kaikille.