Metsä on mielen kuntosali

Teksti: Virve Järvinen. Kuva: Juha Myllymäki

Mielenrauhaa, uusia ajatuksia ja hyviä päätöksiä – metsäretkeltä voi tuoda tuliaisia ympäri vuoden.

Jatkuva tietotulva ja tarkkaavaisuuden ylläpito kuormittavat aivoja työajalla ja vapaalla. Media ja elämä virtuaalimaailmassa tuovat ärsyketulvan kotisohville ja pitävät aistit ja aivot alati valmiudessa. Aistimme ja hermostomme eivät pysty erottelemaan, onko jatkuva valmiustila viesti todellisesta vaarasta vai mielikuvituksen tuotoksesta ja siksi elimistömme valmistaa meitä pakoon.

Tällöin stressihormoni kortisolin ja adrenaliinin eritys ja hengitys kiihtyvät sekä syke ja verenpaine kohoavat. Alati koholla olevat stressimerkit vaarantavat fyysisen terveyden.

”Ihmisaivoissa on tapahtunut merkittäviä rakenteellisia muutoksia viimeksi 10 000 vuotta sitten. Aivojemme syvimmät kerrokset reagoivat ympäristöön ja ulkoisiin ärsykkeisiin vastaavalla tavalla kuin kivikaudella”, selittää kasvatustieteen maisteri, työhyvinvoinnin asiantuntija Sirpa Arvonen.

Onneksi aivomme toimivat kivikautisesti myös toiseen suuntaan. Rauhallisessa ympäristössä ne viestittelevät elimistölle turvasta, jolloin stressimerkit vaimenevat. Luonnossa aivot kokevat olevansa suojassa heti, ensi sekunneista lähtien.

”Luonto vaikuttaa aivoihin osittain tahdosta riippumatta. Se saa aikaan fysiologisia muutoksia yhtä lailla tottuneen eränkävijän, satunnaisen poikkeajan kuin vannoutuneen kaupunkilaisen elimistössä.”

Koska elpymiskokemukset ovat tutkitusti rakentamattomassa luonnossa vahvempia kuin rakennetuilla alueilla, metsä on kuormittuneelle loistopaikka palautumiseen. Siksi myös tuhansia työhyvinvointitapahtumia järjestänyt Arvonen vie asiakkaansa metsään.

”Jokainen asiakkaani, joka on katkaissut työpäivänsä metsähetkellä, on tehnyt saman uudelleen – omasta aloitteestaan. Tunne omien voimavarojen palautumisesta on ollut niin vahva.” 

Kymmenen minuuttia metsässä ja verenpaine kääntyy laskuun. Parikymmentä minuuttia metsässä ja positiiviset tunteet lisääntyvät ja mieliala kohenee. Tunnissa metsänkävijän tarkkaavaisuus lisääntyy ja kahdessa elimistön puolustusmekanismit elpyvät. Mitä useammin metsään menee, sitä pysyvämpiä ovat muutokset elimistössä.

”Metsä elvyttää sellaisenaan ilman, että ihminen tekee siellä mitään erityistä. Se pakottaa kävijän pysähtymään ja rauhoittumaan, koska maasto on vaikeakulkuisempi kuin rakennettu viheralue.”

Maamme pinta-alasta 80 prosenttia on metsää. Suomalaisella on matkaa metsään matkaa kotioveltaan keskimäärin 200 metriä, joten sinne ehtii kiireinenkin. Ja ellei ehdi, oman metsämielipaikan voi tuoda kotiin tai työpaikalle kuvina: jo itselle mieluisan maiseman katselu saa aikaan vastaavia, vaikkakin lievempiä fysiologisia muutoksia elimistössämme kuin metsäretki.

”Samalla tapaa kuin meidän pitää syödä tasaisesti pitkin päivää jaksaaksemme, meidän tulee pysähtyä ja antaa mielen ja kehon palautua tasaisin välein. Ajatusvirran pysäyttäminen luontokuvan äärellä puoleksi minuutiksi pari kertaa päivässä voi olla tuloksellisempaa kuin tunnin ohjattu meditaatio kerran viikossa.”

Mitä vihreämpi näkymä, sitä tehokkaampia luonnon elvyttävät vaikutukset ovat, ja metsässä vihreää riittää talvellakin.

”Kun kaupungin kaduilla on harmaata, metsässä sammaleet hehkuvat. Ikivihreinä ne pääsevät kukoistukseensa, kun ruohokasvit ovat niiden ympäriltä lakastuneet.”

Metsän rauhoittavat vaikutukset syntyvät kokijan omista kokemuksista – siitä, kuinka hän tunnistaa ja aistii ympäristössään erilaisia elementtejä ja siitä, millaisia mukavia tunteita ne hänessä herättävät. Eikä näkö ole ainoa kanava metsän tarkkailuun.

”Isot puut tuottavat tuoksuja, jotka vaikuttavat meihin aromaterapian tavoin. Ropisevaa sadetta ja humisevaa tuulta voi keskittyä kuuntelemaan vastaavalla tapaa kuin ihmisen soittamia instrumentteja.”

Säännöllisesti metsässä liikkuva ihminen huomaa, kuinka luonto muuttuu ja sopeutuu vuodenaikojen mukana. Hän osaa tarvittaessa miettiä muutoksen tuulia omassa elämässään ja hakea luonnon jatkuvuudesta ja mittasuhteista lohtua.

”Metsä hiljenee ja rauhoittuu talvea kohden. Talvilepoon siirtyvän metsän seuraaminen rauhoittaa myös siellä liikkuvan ihmisen.”

Keväällä luonto herää ja virittää toiveikkuuden. Luontoliikkuja voi luottaa siihen, että aivan kuten luonnossa, omassa elämässä suvantovaiheita seuraa uusi, energinen vaihe. 

Suuret puuvanhukset ja kivenlohkareet, juurakot ja jäkälät, varvikot. Kesällä soliseva ja talvella kimmeltävä vesi. Metsä on täynnä elementtejä, jotka saavat aikaan lumoutumisen: tarkkaavaisuuden tahattoman kiinnittymisen johonkin kohteeseen ja ajantajun hämärtymisen – tässä ja nyt -kokemuksen.

”Koska metsä rauhoittaa itsessään, mielen- ja läsnäolontaitojen harjoittelu on siellä helpompaa kuin työpaikan neuvotteluhuoneessa tai kuntokeskuksen aivogymissä.”

Sirpa Arvoselle metsä on mielen kuntosali. Se on paikka Metsämielelle – Arvosen kehittämälle menetelmälle. Menetelmä yhdistää metsän elvyttävät vaikutukset mielentaitoihin: itsetutkiskeluun ja itsetuntemuksen lisäämiseen ja sitä kautta tavoitteelliseen keskusteluun oman mielen kanssa.

”Kuten kehoa, myös mieltä voi ja kannattaa harjoittaa. Metsämieli-harjoitukset tähtäävät henkiseen hyvinvointiin ja tasapainoisuuteen. Menetelmä yhdistää positiivista psykologiaa, mindfulnessia ja kognitiivista psykologiaa.”

Metsämieliharjoittelu etenee askel askeleelta. Se alkaa luonnolle altistumisesta ja aistiemme ja havaintojemme suuntaamisesta metsään ja etenee läsnäoloon hetkessä, jolloin annamme seesteisyyden vallata mielemme. Askelista viimeisimmissä Metsämieli on tietoista ja tavoitteellista oman mielen tutkiskelua, jonka tueksi Arvonen on kehittänyt harjoituksia. Niitä hän on kehittänyt erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin, kuten kävelykokoukseen, virkistäytymiseen ja ajatusten kirkastamiseen muutostilanteissa.

”Mielentaitojen hallinta ei poista elämästä ikäviä asioita ja kiirettä, mutta se opettaa suhtautumaan niihin vähemmän kuormittavalla tavalla.  Lisääntynyt itsetuntemus ohjaa tekemään päätöksiä, jotka tuntuvat omilta ja eivätkä kaduta seuraavana aamuna.”

Lue lisää: Sirpa Arvonen, Metsämieli. Metsäkustannus 2014 

Sirpa Arvonen – ulkoliikunnan puolestapuhuja

”Olen sauvakävellyt Mannerheimintiellä silloin, kun lajiin ei vielä oltu kehitetty omia sauvoja. Lumikengillä talsin umpihangessa jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun aloitin työni Suomen Ladussa. Sen jälkeen olen työskennellyt muun muassa valmentajana, työhyvinvoinnin asiantuntijana ja kehittäjänä ja liikuntapalveluiden parissa – nyt teen töitä sairaanhoitopiirissä eTerveyspalveluiden kehittämispäällikkönä. Jokaisessa työssäni olen halunnut viedä asiakkaani ulos luontoon. Samaa ulkoilun ilosanomaa olen toistanut kirjoissani.

Suomessa luonto on lähellä ja sellaisena moni pitää sitä itsestäänselvyytenä. Ihmiset eivät näe, millaisia mahdollisuuksia luonnolla on parantaa hyvinvointiamme. Metsäkäynnistä voisi tehdä vastaavan hyvinvointia ylläpitävän tottumuksen kuin kuntosalista tai jumpasta. Eikä metsään tarvitse mennä tuntikausiksi, kiireisenä päivänä vartti riittää. En itsekään ehdi joka päivä poluille patikoimaan, mutta lähimetsäni reunaan joudan joka päivä vaikka heiluttelemaan käsiäni minuutin verran vapaasti. Sen jälkeen hartiat ovat pudonneet korvista ja paineet mielestä. Lähimetsäni on niin tuttu, että matkoilla pelkkä sen ajattelu rauhoittaa mieleni.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kertoo harrastavansa ulkoilua, mutta tulevaisuudessa luku tulee huolestuttavasti laskemaan. Pyöräilen kotikaupungissani Espoossa ja ihmettelen iltaisin tyhjiä pelikenttiä ja polkuja. Toisinaan näen niillä maahanmuuttajia pelailemassa, mutta kantasuomalaiset perheet loistavat poissaolollaan. Miksi nykyvanhemmat eivät ulkoile lastensa kanssa? Onko lasten liikunta mennyt niin vakavaksi, että vain ohjattu ja tavoitteellinen liikunta on vanhempien mielestä oikeaa liikuntaa? Eivätkö vanhemmat uskalla tai halua hullutella lastensa kanssa? Minä hulluttelen yksinkin. Odotan talvea ja Espoon keskuspuistoon paksua, pehmoista hankea, johon voin heittäytyä tekemään lumienkeleitä.”