Pysy terveenä töistä huolimatta

Teksti: Virpi Melleri. Kuvitus: Juha Myllymäki  

Työpaikoilla on nykyään niin tiukka meininki, ettei fyysisestä työkyvystä huolehtiminen riitä. Pitää miettiä, miten työtilat voisivat lisätä terveyttä ja hyvinvointia.

Työkyvystä ei ole koskaan aiemmin puhuttu niin paljon kuin nykyään. Sen on huomannut myös Helsingin yliopiston työterveyshuollon professori Kari Reijula.

”Työolojen merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan, koska huoltosuhde Suomessa käy joka viikko hankalammaksi. Vähempi väki tekee yhä isomman määrän työtä, ja nyt yritetään keksiä keinoja, joilla työmaalle sorvin ääreen jääneet jaksaisivat tehdä työtään yhä tehokkaammin”, Reijula toteaa.

Työkyvyn mittarina on pidetty perinteisesti fyysistä terveyttä. Reijulan mukaan tämä ei enää riitä, vaan vaaditaan kokonaisvaltaisempaa asennetta, joka ottaa huomioon myös psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Pitäisi miettiä lisäksi, miten työolot voisivat edistää hyvinvointia ja työkykyä.

Hyvän ergonomian käsite on jo tuttu. Tiedämme, miten työtuoli tai -pöytä tulisi säätää, miten nostetaan oikeaoppisesti ja niin edelleen. Hyvinvointia edistävässä tilassa otetaan lisäksi huomioon valaistus ja ääniympäristö, sisäilman laatu ja lämpötila sekä suhteellinen kosteus. Hyvä työtila vaalii myös työyhteisön psykologisia arvoja.

”Hyvinvointia edistävä tila pitää yllä turvallisuuden ja tuttuuden tunnetta, tilan hallinnan tunnetta ja esteettömyyttä. Esteettömyys tarkoittaa liikunta- tai näkörajoitteisten huomioon ottamista mutta myös sitä, että työyhteisö hyväksyy erilaisuuden. Tilasuunnittelulla voidaan vaikuttaa siihen, että työntekijät kokevat itsensä hyväksytyiksi, tasavertaisiksi ja arvostetuiksi työtovereiksi.”

Kari Reijula tiedostaa, että tämäntyyppinen ajattelu menee hieman ohi perinteisestä arkkitehtien työnkuvasta, ja tilasuunnittelu ostetaan tyypillisesti konsulttipalveluna joltain ulkopuoliselta taholta.

”Organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa ja muutosjohtaminen on päivän sana. Mielestäni olisi järkevämpää, että johto pitäisi tilasuunnittelun hyppysissään osana strategista suunnittelua ja ottaisi myös henkilöstön mukaan. Työntekijät tuntevat parhaiten työnsä sisällön ja osaavat myös kommentoida, millaisissa tiloissa se parhaiten toteutuu.”

Omat huoneet eli koppikonttorit alkavat kadota työpaikoilta, samoin avokonttorit. Reijulan mukaan tilat tulisi räätälöidä toimintojen mukaan, ja modernit toimistot ovatkin nykyään monitoimitiloja, joissa työntekijöillä ei ole välttämättä omaa työpistettä lainkaan. Tilassa on erilaisia työpisteitä, istuma- ja seisomapaikkoja, hiljaisia tiloja keskittymistä vaativia töitä varten, puhelinkoppeja asiakaspuheluita varten ja kodinomaisia sosiaalitiloja, jotka tukevat tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta.

”Usein puhutaan muutosvastarinnasta, mutta se on mielestäni vähän julma sana. On ihan inhimillistä, että ihmiset ovat uuden edessä peloissaan: Miten minulle käy? Osaanko, pärjäänkö, olenko riittävän hyvä? Hyvä muutosjohtaminen pitää sisällään myös inhimillistä ohjausta ja koulutusta, jonka avulla henkilöstö oppii sopeutumaan uuteen tapaan tehdä töitä”, Reijula huomauttaa. 

Yksi näkymätön, mutta sitäkin tärkeämpi ominaisuus hyvinvointia edistävässä tilassa on hyvä sisäilma. Kari Reijulan edellisessä työpaikassa Työterveyslaitoksella tehtiin muutama vuosi sitten tutkimus, joka ei antanut kovin ruusuista kuvaa toimistojen sisäilman laadusta.

”Eteläsuomalaisista toimistotyöntekijöistä joka kolmas tai neljäs kertoi kärsivänsä jatkuvasti vedosta, lämpötilaongelmista, tunkkaisesta ilmasta, pölystä ja liasta. Lisäksi joka viides valitti viikoittaisesta sisäilmaan liittyvästä oireilusta.”

Professori Kari Reijula on sisäilmatutkimuksen pioneereja Suomessa ja on lääkärinä hoitanut satoja huonosta sisäilmasta kärsiviä potilaita. Hän tähdentää, että kyse ei ole pelkästään kosteus- ja homevaurioista, joka on oma problematiikkansa. Riittämätön ilmanvaihto, tunkkainen ilma tai huoneilmassa haisevat materiaalit aiheuttavat monille toimistotyöntekijöille päänsärkyä, väsymystä sekä silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita.

”Kurja sisäilma huonontaa paitsi viihtyvyyttä, myös tuottavuutta. Se tulee organisaatiolle paljon kalliimmaksi kuin toimistotilan ilmanvaihdon kunnostaminen.”

Jos sisäilma omalla toimistolla kaipaisi kohennusta, Reijula kehottaa juttelemaan ensin esimiehen kanssa. Jos esimies ei jostain syystä innostu asiasta, jokaiselta työpaikalta löytyy työsuojelupäällikkö tai -valtuutettu, jonka puoleen kääntyä. Myös työterveyshuolto voi auttaa.

Jos useampi ihminen valittaa huonosta sisäilmasta, työpaikalle voi perustaa sisäilmaryhmän selvittämään ongelmaa. Työterveyslaitoksen nettisivuilta löytyy ohjeet, miten ryhmä perustetaan ja miten projektissa kannattaa edetä. 

Äkkiseltään istumatyöstä tulee mieleen niska-hartiaseudun vaivat ja selkäkivut, mutta tämä on vanhanaikainen tapa nähdä toimistotyön haittoja.

Todellisuudessa toimistotyön ja runsaan istumisen keskeisiä terveyshaittoja ovat syöpä, sydäntaudit ja aineenvaihduntasairaudet kuten 2-tyypin diabetes. Lisäksi istuminen altistaa alaraajojen laskimotulpille. Näiden sairauksien lisäksi toimistotyöstä voi seurata myös edellä mainittuja tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja.

”Istuminen tappaa” on ollut tänä vuonna usein otsikoissa ja ajatus tuntuu kovin hämmentävältä. Onko toimistotyö oikeasti niin vaarallista?

UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari kertoo, että hänen 30-vuotisen lääkäriuransa aikana on tullut vastaan vain kaksi asiaa, jotka ovat kiilanneet kuolemanriskien top viitoseen. Jokin aika sitten alettiin ymmärtää unettomuuden ja unihäiriöiden vaikutuksia elinikään, ja nyt istumisesta aiheutuvat haitat ovat tulleet ryminällä tutkijoiden ja suuren yleisön tietoisuuteen.

”Istumisen tai paremminkin paikallaan olon riski on niin tuore asia, että emme pysty vielä kertomaan tarkasti tunteina tai minuutteina, mikä määrä istumista on terveydelle vaarallista, mutta tietoa tulee jatkuvasti lisää”, Vasankari kertoo. 

Laajan kyselytutkimuksiin perustuvan katsauksen perusteella tiedetään muun muassa, että istumisen aiheuttama kuolemanriski kasvaa joka tunti parilla prosentilla, ja istumisen ylittäessä seitsemän tuntia päivässä riski kasvaa jo viisi prosenttia tuntia kohti. UKK-instituutin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteisen väestötutkimuksen perusteella tiedetään, että naiset viettävät 8,5 tuntia 14 tunnista valveillaoloaikaa paikallaan eli makuulla tai istuen, ja miehet hieman yli 9 tuntia.

Tällaisten tutkimusten avulla ilmiöön on päästy paremmin kiinni ja huomattu, että ongelma on paljon suurempi kuin kyselytutkimukset osoittavat, sillä ihmisten on vaikea arvioida paikallaan olon määrää. Esimerkiksi edellä mainitulla 14 tunnin tutkimusajalla subjektiiviset arviot jäivät monta tuntia alakanttiin. Moderni teknologia tuo lähivuosina tarkempia tutkimustuloksia.

Toimistotyöntekijän kannattaa kuitenkin tarttua toimeen heti, sillä resepti työterveyden parantamiseen on yksinkertainen. Ensinnäkin on tärkeää vähentää istumiseen käytettyä kokonaisaikaa. Jos istut kroonisesti, katso miten voisit vähentää tolkutonta istumista.

”Yhtä tärkeää on pätkiä yhtäjaksoista istumista. Moni istuu työpisteessään kolme–neljä tuntia putkeen lounastaukoon asti, mutta se on liikaa. Kannatta tietoisesti tehdä tikusta asiaa ja nostaa takapuoli tuolista: hae lasi vettä, käväise printterillä tai postilaatikolla ja tee muutama lihasliike. Hetkellinenkin verenkierron ja aineenvaihdunnan vilkastuminen tuovat terveysvaikutuksia, vireystila nousee ja tuottavuus paranee”, Vasankari kannustaa.

Myös työnantaja voi tukea tauottamista sijoittamalla taukohuoneen tai lounasravintolan rakennuksen kauimmaiseen kamariin. Edistyksellisissä yrityksissä kävelykokoukset ovat jo arkipäivää.

Kolmas tapa estää istumisen haittoja on opetella tekemään töitä vaihtelevissa asennoissa: välillä seisten, satulatuolissa tai jumppapallon päällä, välillä vaikka puolimakaavassa asennossa laiskanlinnassa.

Modernit monitilatoimistot vaihtuvine työpisteineen ovat Tommi Vasankarin mukaan omiaan tukemaan toimistotyöntekijöiden terveyttä. Hänen mielestään on kuitenkin tärkeää ymmärtää, että ihmiset tekevät erilaisia töitä, jotka vaativat erilaisen työympäristön.

”Esimerkiksi UKK-instituutti on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio. En tekisi meille avotiloja, koska merkittävä osa työntekijöistä kokisi sen häiritsevänä eikä pystyisi keskittymään.”

Toisaalta ihmisten ajattelua pitää uskaltaa rikkoa positiivisella tavalla. Vasankari kertoo isosta helsinkiläisestä toimistosta, jossa käytiin aamulla nostamassa kaikki sähköpöydät yläasentoon. Palaute oli närkästynyttä, sillä työntekijöiltä meni kuulemma työaikaa hukkaan pöytien säätämisessä takaisin oikealle tasolle.

”Minun mielestäni työnantajan ja työhyvinvoinnin toimijoiden kuuluukin haastaa ihmisiä uuteen ajatteluun. Paras mahdollinen työpiste ei ole fiksattu ja staattinen, vaan pitäisi hakea erilaisia malleja ja asentoja ja uskaltaa tehdä muutoksia.”

UKK-instituutti, kuten monet muutkin tutkimuslaitokset tuottavat tietoa ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Yksi suurista haasteista on siirtää tieto käytäntöön eli motivoida ihmisiä muuttamaan elintapojaan. Esimerkiksi työfysioterapeuteille on tuttu ilmiö, että ergonomiatarkastuksissa säädetyt työvälineet ja -asennot on kohta palautettu takaisin vanhoihin ”mukaviin” röhnötysasentoihin.

”Tapoja on vaikea muuttaa. Minua hieman huolestuttaakin, osaavatko ihmiset työpisteitä ja istuimia vaihtaessaan löytää sellaiset työasennot, etteivät hartiat jännity tai hiirikäsi tulehdu. Kun ne eivät tahdo löytyä kiinteissäkään työpisteissä”, Vasankari miettii.

Työterveyslaitoksen tutkija Jukka Keränen on erikoistunut työympäristön kehittämiseen ja hän on perehtynyt erityisesti akustiikkaan, meluntorjuntaan ja valaistukseen.

Hänen mukaansa toimistossa on hyvä valaistus silloin, kun tekstin lukeminen sekä paperilta että näytöltä onnistuu vaivattomasti. Kätevä testi on avata päätteelle wordin taustapohja ja asettaa valkoinen paperiarkki sen viereen – molempien tulisi olla yhtä kirkkaat.

”Toimistoympäristön valonlähteet eivät saa olla liian kirkkaita. Yleensä käytetäänkin epäsuoraa valaistusta, jossa osa valosta suunnataan kattopintaan tai seinille. Pitää myös ottaa huomioon, että valon tarve vaihtelee eri tehtävissä ja eri ikäisillä. Esimerkiksi 60-vuotiaalla on 12-kertainen valontarve parikymppiseen kollegaan verrattuna”, Keränen kertoo.

Erilainen valontarve pystytään ratkaisemaan suunnattavilla työpistevalaisimilla, joissa on säädettävä valoteho. Valon tarpeeseen voidaan vaikuttaa myös sisustuksella. Vaaleat seinäpinnat heijastavat hyvin valoa, jolloin valaisimilta vaaditaan vähemmän tehoa kuin toimistossa, jossa valo imeytyy tummiin seiniin tai huonekaluihin.

”Huono valaistus tai sen puute voi väsyttää tai aiheuttaa päänsärkyä, jos silmät joutuvat koko ajan sopeutumaan vaihteleviin valaistusolosuhteisiin”, Keränen sanoo.

Toimistoissa ei kärsitä samanlaisista terveydelle haitallisista meluhaitoista kuin teollisuuden työpaikoilla, mutta määritelmän mukaan melu tarkoittaa epätoivottua ääntä. Myös avotoimistojen puheäänet ja muut työkavereiden toimintaan liittyvät häiritsevät äänet voidaan kokea meluksi. Toimistomelu väsyttää, mikä vaikuttaa suoraan työtehoon.

”Jos kollega kertoo häiriintyvänsä jutustelusta, huomautus kannattaa ottaa tosissaan. Työkaveri ei ole epäsosiaalinen, vaan puheäänet häiritsevät tutkimustenkin mukaan keskittymistä ja ajattelua – varsinkin sellainen puhe, josta saa selvän”, Keränen sanoo.

Toimistomelulle on omat tekniset ratkaisunsa. Ehkä yleisin on äänien vaimentaminen erilaisin akustiikkamateriaalein, työpisteiden välisin sermein tai siirtämällä puhetyö erillisiin tiloihin. Paljon puhelintyötä tekevillä on yleisesti käytössään sankaluurit. Kuulokkeet ja mikrofonit auttavat heitä sulkeutumaan omaan äänimaailmaansa, jossa toimiston muut äänet eivät häiritse.

”Häiritsevät puheäänet vaimentuvat myös etäisyyttä lisäämällä. Jos toimistossa istutaan vieri vieressä, etäisyys naapuriin on tiiviimmillään pari metriä. Etäisyyden kaksinkertaistaminen neljään metriin toisi jo selkeän muutoksen. Mutta eipä työpisteiden välistä etäisyyttä nykyään haluta kasvattaa, vaan päinvastoin halutaan käyttää neliöt tehokkaasti”, Keränen toteaa.

Avotoimistoissa melun häiritsevyyttä voidaan vähentää myös peiteäänien avulla. Tällöin äänimaisemaa pyritään tasaamaan siten, etteivät puheäänet erottuisi niin selvästi. Kaiuttimista virtaa tilaan huminaa tai kohinaa, joka mielletään ilmastoinnin ääneksi.

”Tämä on vähän ristiriitaista, sillä ilmastointijärjestelmät eivät saa nykystandardien mukaan pitää niin kovaa ääntä.”

Näyttöpäätetyön suosituksissa ja monissa muissa standardeissa puhutaan hyvästä valaistuksesta, akustiikasta ja sisäilman laadusta, mutta standardit ovat vain ohjeita, eivät sitovia määräyksiä. Jukka Keräsen mukaan vaatimuksia voisi selventää.

”Toimistotilojen suunnittelussa mennään aika vahvasti mielikuvapohjalla ja uutta avokonttoria tai monitoimitilaa myydään kommunikaatioargumenteilla ja yhteisöllisyydellä, joilla ei aina ole riittävää faktapohjaa. Toivoisin, että organisaatioissa ymmärrettäisiin käyttää apuna valaistus- ja akustiikkasuunnittelun asiantuntijoita.”

Professori Kari Reijula haluaisi haastaa arkkitehdit ja tilasuunnittelijat, kiinteistö- ja rakennusalan toimijat sekä terveydenhuollon ammattilaiset suunnittelemaan hyvinvointia edistäviä tiloja yhdessä.
”Suomessa on paljon alan osaamista, mutta se on hajallaan. Jos osaajat yhdistäisivät voimansa, suomalaisilla olisi tuhannen taalan paikka tehdä kvanttiloikka maailman johtavaksi hyvinvointia edistävien tilojen suunnittelijaksi ja tuottajaksi”, Reijula visioi.

Etätyön tekijä - ole aktiivinen

Työsuojelulain mukaan työnantajan pitää huolehtia siitä, että työntekijä pysyy terveenä työpaikalla. Näyttöpääteasetus puolestaan ohjaa työergonomiaan liittyviä asioita, ja asetuksessa on määrätty hyvinkin tarkasti millainen valaistus tai millaiset pöydät ja tuolit työtilassa tulisi olla.

Mutta mikä on työnantajan vastuu, jos työntekijä kärsii esimerkiksi selkävaivoista ja pyytää itselleen sähköpöytää tai satulatuolia? ERTOn asiantuntijan Jarmo Lahden mukaan työpaikoilla tulisi lain mukaan tehdä niin sanottu työterveyden toimintasuunnitelma.

”Kun toimintasuunnitelma on tehty ennakkoon ja siihen kuuluvissa työergonomiatarkistuksissa tulee esiin tällaisia ongelmia tai tarpeita, KELA korvaa merkittävän osan kuluista. Kun asiat on hoidettu oikein, työvälineiden hankinta ei ole kustannuskysymys. Sähköpöytiä saa nykyään edullisestikin, joten työpaikan kalustoa uusittaessa kannattaa kysyä tarjous myös niistä”, Jarmo Lahti ehdottaa.

Jos työntekijä epäilee työnantajan suhtautuvan hankintoihin nihkeästi, hänen kannattaa lisäksi pyytää lausunto työterveyslääkäriltä.

Jos työntekijä tekee etätyötä, vastuukysymykset ovat hankalampia ja monisyisempiä. Selkeää lainsäädäntöä ei ole, sillä etätyötä tehdään niin monin eri tavoin.

”Jos etätyö on säännöllistä ja jatkuvaa, työntekijän kannattaa olla itse aktiivinen ja vaatia etätyösopimuksen tekemistä.”

Jarmo Lahden mukaan joissain etätyösopimuksissa sanotaan suoraan, ettei työnantaja vastaa työhyvinvointiin tai -ergonomiaan liittyvistä asioista. Toisaalta sellaisissa yrityksissä, joissa suuri osa työstä tehdään etätyönä, voi olla tarkatkin määräykset, miten työnantaja huolehtii kotona työskentelevien työntekijöiden hyvinvoinnista.

Isoissa yrityksissä osataan jo tehdä etätyösopimuksia, mutta joillain pienemmillä työpaikoilla saattaa olla niin joustava ja luottavainen meininki, että sopimus jää tekemättä. Tämä voi Jarmo Lahden mukaan olla kohtalokasta.

”Työttömyyskassaa ohjaavat lainsäädäntöohjeet edellyttävät, että työntekijä on työnjohdon valvonnan alaisena ja työaikakirjanpidon piirissä. Jos joku tekee jatkuvasti etätyötä ilman etätyösopimusta, jossa näistä asioista on tarkasti sovittu, hän voi työttömäksi jouduttuaan menettää oikeuden päivärahaan.”