Ikäpuhe ei hyödytä ketään

Teksti: Tiina Torppa. Kuva: Juha Myllymäki 

Harvoin kukaan muu miettii ikääsi. Älä itsekään hoe numeronäytöltäsi keksimiäsi tulkintoja tai piehtaroi ikäkriiseissä.

Koulutin kollegani kanssa. Päivän lopuksi hän nätisti huomautti minulle, että mainitsin sen pari kertaa. Olin sanonut, että minä keski-ikäisenä naisena.

Melkein purin itseäni kieleen. Harmista. Miksi ikinä horista mitään omasta iästä. Ikä ei kiinnosta ketään tai liity oikein mihinkään, ainakaan työelämässä.

Myös nuorten ikä pitää jättää rauhaan. Päivittely, että olet niin nuori, tuntuu kohteesta vähättelyltä, etenkin työelämässä. Nuori itse luonnehtii joskus, ettei hän vielä tässä iässä. Iäkkäämpi perustelee, ettei hän enää tässä iässä. Ikäpuhe työminästä sisältää ani harvoin mitään myönteistä informaatiota.

Hassua, jos joku sanoisi ikävuotensa takia sopivansa tehtävään. Sopivuus ja pätevyys kumpuavat muualta kuin vuosirenkaista. Osaamiseen perustuvassa työelämässä ikä ei ole oikein mitään. Työtilanteissa pomo, asiakas tai kollega miettii ihmisen osaamista eikä hänen ikävuosiaan. Kun muutkaan eivät mieti ikääsi, älä itse tee siitä numeroa. 

Toki on olemassa ikäsortoa. Aihetta käsittelevä Niina Viitasalon uusi väitöskirja kertoo, että työelämässä ikäsorto kohdistuu eniten yli 55-vuotiaisiin ja enemmän naisiin kuin miehiin. Tavallisia ikäsyrjinnän paikkoja ovat rekrytointi, irtisanomiset ja valinta koulutuksiin.

Viitasalon mukaan ikäsyrjintä ei vaikuta vain yksilöön, vaan koko työilmapiiriin ja tiimityöskentelyyn. Voisi siis vetää johtopäätöksen, että fiksu pomo kitkee ikäsyrjinnän työpaikaltaan ja omasta johtamisestaan. Todennäköisesti hän ei itsekään jauha iästä.

Kuka tahansa voi päättää, ettei morkkaa tai karsasta ketään toista työelämässä hänen ikänsä takia. Jokainen voi päättää olevansa oikeassa iässä. Se tarkoittaa, ettei nyi mattoa omien jalkojen alta. Facebookin palveluksessa komeaa uraa tekevä Sheryl Sandberg kirjoittaa, että lasten hankkimista suunnittelevat naiset alkavat jo etukäteen vetäytyä työurallaan. Siis ennen kuin he edes ovat raskaana! Lapsentekoa miettivät naiset eivät ota vastaan vaativia tehtäviä, sanoo Sandberg.   

Väitän, että jotkut yli 55-vuotiaat tekevät kuin nuoret naiset. Vetäytyvät ennen aikojaan, jo paljon ennen eläkepäiviä. Miehetkin voivat vetäytyä. Eräs työelämän asiantuntija Suomesta sanoo, että monella työpaikalla on vallinnut tapa vetäytyä ennen eläkevuosia. Vetäytymisen suosimiseen osallistuvat niin esimiehet kuin henkilöstöosastokin. Voidaan sanoa, ettei ihmistä enää kannata lähettää koulutukseen, kun hän jää vuoden päästä eläkkeelle.

Mitä hiivattia! Täysillä ja loppuun asti. Raskaaksi tuleminen tulevaisuudessa tai jatkossa siintävät eläkevuodet eivät hapata kenenkään osaamista ja työkykyä tänään. Ja eläkeikää lähestyvä voi sitä paitsi siirtää tietoaan koulutuksesta muille tai jatkaa työuraansa. Raskauden alkuun voi kulua vuosia, ja vuodet piippuhyllyllä verottavat koko työuraa. 

Ikä on monella lailla arka paikka. Ja monet eri iät. Kohtaan välillä tilanteita, ettei haastateltava haluaisi ikäänsä näkyviin lehtijutussa. Moni sanoo, ettei tahdo muiden näkevän, kuinka vanha on. Jotkut heistä ovat kolkyt ja risat. Kaikki ovat naisia.

Eräs nainen valittaa Facebook-sivullaan häntä jäytävästä ikäkriisistä. Hän täytti 40. Miltähän tuo järisyttävä ikäkompleksi kuulostaa 68-vuotiaasta naisesta, joka muuten vastikään aloitti kolmen vuoden työsuhteen uudessa työpaikassa.

Tavallaan ymmärrän ikäkriisin, oman iän ajattelemisen ja elämän puntaroinnin. Siihen voi havahtua, kun jokin vuosilukema täyttyy. Erilaiset taitekohdat saattavat auttaa ihmistä kehittymään. Haluaisin silti kuulla enemmän siitä kehityksestä, kuin voivottelua, kuinka minä nyt olen niin vanha.

Toki kaikki ikäpuhe ei lietso ikäsortoa. Luottamuksellisessa yksityiskeskustelussa ihmiset pystyvät usein puhumaan antoisasti iästä tai ikävaiheista. Minullakin on jotakin hyvää sanottavaa. Kaikki kohtaamani ammattitaitoiset ihmiset ovat olleet oikeassa iässä.