Itsensä työllistäjien oikeudet kuntoon

ERTO ajaa itsensä työllistäjille samoja etuja ja oikeuksia kuin palkansaajillekin. Itsensä työllistäjä tarvitsee lisäksi valmiuksia yrittäjänä toimimiseen.

Teksti Katariina Krabbe, kuvitus Jonna Koski


Itsensä työllistäminen on nopeasti kasvava työnteon muoto, eikä mikään pienen piirin juttu. Yksinyrittäjiä on Tilastokeskuksen tuoreimman työvoimatutkimuksen mukaan 184 000, eli enemmän kuin Turussa on asukkaita. Määrä on kasvanut vuoden 2013 tilastoista yli 30 000 henkilöllä ja todennäköisesti määrä jatkaa kasvamistaan.
Vaikka työmarkkinat ovat muuttuneet, työmarkkinajärjestelmä on rakennettu aikana, jolloin töitä tehtiin vakituisissa työsuhteissa. Tätä maailmaa ei enää ole, ja siksi systeemiä pitää muuttaa.

Itsensä työllistäjiä on kaikilla aloilla. He tekevät työtä usein samoille työnantajille kuin palkansaajatkin, mutta huonommin ehdoin. Kyse on työmarkkinoiden rakenteesta, ja myös ratkaisun tulisi löytyä kollektiivisen edunvalvonnan ja valtakunnallisten neuvottelupöytien kautta. Siksi tärkein asia, minkä itsensä työllistäjä voi oman asemansa eteen tehdä, on järjestäytyä.

ERTO tekee ammattiliittojen etunenässä nyt kaikkensa, jotta itsensä työllistäjät saisivat samat edut, oikeudet ja sosiaaliturvan kuin palkansaajatkin. Tavoitteena on nimenomaan parantaa itsensä työllistämisen ehtoja palkkatyön ehtojen tasolle, eikä toisin päin.
Lisäksi ERTO rakentaa parhaillaan palvelupakettia itsensä työllistäjille, ja samalla heidän jäsenmaksunsa laskee. Itsensä työllistäjät saavat pääosin samat edut kuin työsuhteisillakin on: esimerkiksi matkustajavakuutuksen, neuvontapalvelut sekä oikeuden osallistua koulutuksiin ja jäsenyhdistysten tilaisuuksiin. Lisäksi itsensä työllistäjille on tulossa vastuuvakuutus, joka kattaa vahingot, jos jotain sattuu vaikkapa toimeksiantajan omaisuudelle. Ilman vakuutusta vahingot voi joutua maksamaan omasta pussista.
Ainoa ero perinteisten jäsenten etuihin on se, että ERTO ei hoida itsensä työllistäjien riitoja – koska heillä ei ole työsuhdetta. Voi kuitenkin olla, että itsensä työllistäjä on välillä työsuhteessa. Tällöin hän saa apua työsuhdeasioissakin.

Itsensä työllistäjät ovat heterogeeninen joukko, jonka määrittely ei ole helppoa.
Ongelmallisin tilanne on vuoden 2016 alusta voimaan tulleen työttömyysturvalain muutoksen jälkeen henkilöillä, joiden status palkansaajan ja yrittäjän välimaastossa on epäselvä. Nyt riskinä on pudota kokonaan työttömyysturvan ulkopuolelle. Vaikka puhutaan pakkoyrittäjyydestä, suurempi ongelma on vahinkoyrittäjyys, jossa tämä tapahtuu ennakoimatta – yleensä tilanteessa, jossa työttömänä työnhakijana oleva, ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan oikeutettu henkilö ottaa vastaan työkeikan.
Nopea ensiapuratkaisu voisi työelämätutkija Anu Suorannan mukaan olla se, että viranomainen voisi yhden puhelinsoiton päässä antaa ennakkopäätöksen siitä, vaarantaako työn vastaanottaminen työttömyysturvan vai ei.

ERTO on tehnyt konkreettisen ehdotuksen, että työosuuskunnan kautta tehtävä työ rinnastettaisiin aina palkkatyöhön, jolloin yrittäjyyttä voisi tällä tavalla kokeilla turvallisesti. Lisäksi ERTO tukee STTK:n ajatusta, että työtön voisi kokeilla yrittäjyyttä esimerkiksi kolme kuukautta ja vasta sen jälkeen arvioitaisiin, onko se työllistänyt päätoimisesti vai ei.
Niillä itsensä työllistäjillä, joiden yrittäjästatus on selvä ja valinta oma, on mahdollisuus ja velvollisuuskin huolehtia sosiaaliturvastaan itse. Kattavan turvan saa kyllä rahalla, mutta nykyinen järjestelmä on itsensä työllistäjälle erittäin kallis. Siksi vielä sosiaaliturvaakin suurempi ongelma on työn hinnoittelu.
Sosiaaliturva on ongelma vain silloin, jos työstä saaduilla tuloilla ei elä. Ikävä kyllä näin usein on, sillä esimerkiksi itsensä työllistäneistä naisista 50 prosenttia kuuluu kahteen alimpaan tuloluokkaan.

Käytännössä harva itsensä työllistäjä on asemassa, jossa työpanoksen voisi vapaasti hinnoitella. Vain joillakin IT-alan erityisosaajilla on mahdollisuus tähän.
Useimmiten itsensä työllistäjät ovat riippuvaisia yksittäisistä työnantajista, ja tällöin on hyväksyttävä se hinta, jonka työn ostaja on valmis maksamaan. Ostajaa kannattaa kuitenkin muistuttaa, että palkkiona maksettu summa ei ole sama kuin palkka, vaan siihen pitää sisältyä esimerkiksi itsensä työllistäjän eläkemaksut, verot, vakuutukset, työvälineet, kirjanpitokulut, lomarahat, työterveyshuolto ja koulutuskulut.

Missään tapauksessa itsensä työllistäjän ei kannata lähteä kilpailemaan työkeikoista polkemalla hintoja. Aina löytyy joku, joka tekee vielä halvemmalla. Kaikkien kannalta parempi olisi, jos saman alan itsensä työllistäjät voisivat keskenään sopia hinnoista, joiden alle kukaan ei myisi työpanostaan, mutta kilpailulainsäädäntö kieltää tällä hetkellä yrittäjien hintakartellit.
Avoimuus hinnoittelussa on kuitenkin kaikkien etu. Jos palkkioista puhutaan ääneen, on helpompi varmistaa, että oma hinnoittelu on sopivalla tasolla. Myös ammattiliitot voivat julkaista palkkiosuosituksia ja neuvoja työn hinnoitteluun.

Yrittäjätoimintaan kuuluu aina riski, mutta yleensä yrittäjä uskoo, että heikko tulotaso on vain ohimenevä vaihe, ja sinnittelee eteenpäin. Toimeentulovaikeuksista huolimatta itsensä työllistäjät – etenkin naiset – ovat onnellisempia kuin palkansaajat. He suhtautuvat työhönsä intohimoisesti ja tuntevat työn imua.
Parasta olisikin, jos itsensä työllistäjä voisi toimeentulohuolien sijaan keskittyä oman osaamisensa ja toimintansa kehittämiseen, löytää uniikin ansaintalogiikan ja lisätä menestymisen edellytyksiä sitä kautta.
Yrittäjä tarvitsee monenlaisia valmiuksia, jota palkansaajana ei yleensä opi, ja siksi esimerkiksi ERTOn jäsenyhdistys DigiMaMa tukee yrittäjäjäseniensä menestymistä satsaamalla vahvasti yrittäjien koulutukseen, mentorointiin ja neuvontaan. Yrittäjäjäsenien on mahdollista suorittaa esimerkiksi Yrittäjän ammattitutkinto räätälöidysti ja erittäin edullisesti. Lisäksi DigiMaMan nettisivuilla olevalla Yrittäjän palstalla annetaan ajankohtaista tietoa ja uutisia yrittäjyydestä.

Yksinyrittäjänkään ei kannata yrittää tehdä kaikkea yksin tai rönsyillä liikaa oman asiantuntijuutensa ulkopuolelle. Esimerkiksi kirjanpidosta kannattaa maksaa ammattilaiselle, jos ei itse satu toimimaan sillä alalla. Jos tarjottu projekti sisältää oman osaamisen ulkopuolisia elementtejä, kannattaa ostaa se osa työstä osaavammalta. Yksinyrittäjän kannattaa verkostoitua ja kasvattaa toimintamahdollisuuksiaan kumppaniverkoston avulla.

Menestyvät itsensä työllistäjät pystyvät välillisesti työllistämään monia muitakin itsensä työllistäjiä ja lisäämään näin muidenkin menestymisen mahdollisuuksia. Parhaimmillaan itsensä työllistäminen on mielekäs keino toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä, nauttia vapaudesta määritellä oma työ ja työajat itse sekä ansaita kelpo toimeentulo.


Lähteet: ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen, DigiMaMan yrittäjäneuvoja, yrittäjä Jaana Villanen (Prorigin Oy), työelämätutkija Anu Suoranta (Pärnänen & Sutela). Itsensä työllistäjät Suomessa 2013 (Tilastokeskus 2014), Tilastokeskuksen työvoimatutkimus, lokakuu 2016, Sitran Mistä on kevytyrittäjät tehty? (www.sitra.fi/uutiset/mista-kevytyrittajat-tehty)


Pienellä präntättyä

Kevytyrittäjä tekee työtään toimeksiantojen pohjalta ja antaa laskutuksen siihen erikoistuneen palveluntarjoajan hoidettavaksi. Verotuksen, vakuutusten ja kirjanpitovelvollisuuden näkökulmasta kevytyrittäjä on palkansaaja, mutta työttömyysturvan näkökulmasta yrittäjä. Kevytyrittäjyys on usein sivutoimista ja satunnaista.
Itsensä työllistäjiksi lasketaan työsuhteen ulkopuolella työskentelevät, jotka eivät ole itse työnantajia. Tilastokeskuksen Itsensä työllistäjät -tutkimuksessa käsitteen alle luokitellaan yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat, mutta ei maatalousyrittäjiä.
Yksinyrittäjä työskentelee yksin ilman ulkopuolisia työntekijöitä, mutta hänellä voi olla osakekumppaneita.
Ammatinharjoittaja työskentelee toiminimellä ilman palkattua työvoimaa ja kiinteää toimipistettä ja myy omaa osaamistaan.
Freelancerit voivat toimia joko palkkiota tai palkkaa vastaan työsuhteessa tai oman yrityksen tai toiminimen kautta. Lähtökohtaisesti heillä on useita toimeksiantajia.
Apurahansaaja tekee taidetta tai tutkimusta apurahalla. Apurahatutkijalla voi olla työtila yliopistolla, mutta hän ei ole työsuhteessa yliopistoon.
Näennäisyrittäjyys
Työnantaja siirtää aiemmin palkkatyössä tehtyjä työtehtäviä yritysmuotoisesti tehtäväksi vähentääkseen palkkakustannuksia ja siirtäen riskin työntekijälle. Joillekin aloille ei käytännössä ole mahdollista työllistyä kuin näennäisyrittäjyyden kautta.
Pakkoyrittäjyys
Työtekijän on pakko perustaa yritys voidakseen jatkaa työtään. Termiä on kritisoitu, koska ketään ei voi tosiasiassa pakottaa yrittäjäksi.
Vahinkoyrittäjyys
Viranomainen, esimerkiksi verottaja tai työvoimaviranomainen, tulkitsee henkilön yrittäjäksi ilman että henkilöllä on ollut aikomusta ryhtyä yrittäjäksi.