Rakenneuudistus = leikkuri
Blogi

Rakenneuudistus = leikkuri

Kirjoittaja: Juri Aaltonen Julkaistu:

Yhteiskunnan kehittämiseen pitää saada mukaan inhimillisyys. Yhteiskuntaa ei voi eikä saa uudistaa yksin insinöörien prosessikaavioin ja kamreerien mittatikuilla. Rakenneuudistus -sanaa ei saa käyttää lyhytnäköisen kurjistamispolitiikan sumuverhona.

Johtaja Jaakko Kiander Ilmarisesta sanoi YLEn politiikkaohjelmassa työmarkkinoiden rakenneuudistuksista lähes sanatarkasti seuraavaa:

- Rakenneuudistukset ovat välttämätön paha, joilla sopeutetaan taloutta ja yhteiskuntaa hitaan kasvun aikaan. Kun ei uutta jaettavaa tule, joudutaan tinkimään erilaisista asioista. Esim. työmarkkinoilla pitää sopeutua matalapalkkoihin ja korkeampaan eläkeikään, jotka ovat tavallaan elintason heikennyksiä.

Radiokeskustelun viesti oli: hitaan talouskasvun johdosta joudumme leikkaamaan nykyisiä etuja rakenneuudistuksin. Kiander määritteli rakenneuudistus -sanan rehellisesti. Poliitikot piilottavat leikkuriohjelmansa sanan rakenneuudistus alle. Ajatus on, että eihän kukaan voi vastustaa kankeiden rakenteiden uudistamista. Rakenne on kuin talo tai silta. Se on tekninen asia eikä koske ihmistä. Se on jotain muuta kuin inhimillisyyttä. Kylmää faktaa missä tunteilla tai arvoilla ei ole merkitystä. Merkitystä on vain lujuuslaskelmilla tai julkisen talouden kestävyysvajeella.

Työttömyysturvasta 100 päivää

Kianderin puhe kannattaa muistaa maan hallituksen esitellessä omia rakenneuudistuksiaan. Hallituksen työelämän rakenneuudistussarjan ensimmäisen kauden jaksoissa on esitelty mm. työttömyysturvan lyhentäminen 100 päivällä, omavastuupäivien lisääminen, koeajan pidentäminen neljästä kuukaudesta kuuteen ja irtisanotun takaisinpalkkaamisajan lyhentäminen yhdeksästä kuukaudesta neljään. Nämä kaikki ovat olleet hallituksen mukaan työllisyyttä parantavia ns. rakenneuudistuksia.

Kilpailukykykysopimuksen voimassa ollessa uskon, että hallituksen kehysriihestä ilmestyvät työelämän rakenneuudistukset eivät ole uusia leikkauksia. Luultavasti pieni osa aiemmin leikkauksin säästetyistä rahoista annetaan uudessa muodossa takaisin. Tuetaan opiskelua, työllistymistä ja ehkä yrittäjyyttäkin. Hyvä niin.

Joku joutuu tinkimään

Politiikkaradiossa suomalaisten tulevaisuus ei kuulostanut valoisalta. Tulevaisuudessa meillä on keskustelun mukaan vähemmän jaettavaa. Kun väki ikääntyy hitaan talouskasvun aikana, ei kaikkien elintaso voi pysyä nykyisellään. Joku joutuu tinkimään. Tulevina vuosina elintaso laskee joko aktiiviväestöllä tai eläkeläisillä. Kianderin mukaan kummankin ryhmän elintaso ei voi pysyä ennallaan kun jaettava ei kasva.

Yhteiskunnan kehittämiseen pitää saada mukaan inhimillisyys. Yhteiskuntaa ei voi eikä saa uudistaa yksin insinöörien prosessikaavioin ja kamreerien mittatikuilla. Rakenneuudistustenkin pitää olla oikeudenmukaisia ja reiluja kaikille. Rakenneuudistus -sanaa ei saa käyttää lyhytnäköisen kurjistamispolitiikan sumuverhona.

Juri Aaltonen

Twitter: @juriaaltonen

Kuuntele Yle Areenan politiikkaradion lähetys 29.8.2016 

Juri Aaltonen
Puheenjohtaja

Työtaistelu- ja työoikeuteen erikoistunut oikeustieteen lisensiaatti, joka harrastaa taloutta ja liikuntaa.
Twitter: @JuriAaltonen