Lupa palautua
Haasteiden edessä

Lupa palautua

Kirjoittaja: Laura Pörsti Kuva: Meeri Utti

Juontaja, malli ja personal trainer Janika Nieminen oli jo nuorena kova tekemään töitä. Eräänä päivänä jalat eivät enää kantaneet. Burnout käynnisti elämän opettavaisimman koulun. Nyt hän auttaa ihmisiä tajuamaan, että kropan rääkkääminen ei lisää hyvinvointia, jos isoimmat painot ovat ihmisen sisällä.

Pienenä Janika Niemiselle sanottiin, että hänestä pitäisi tulla terapeutti. Hän oli aina hoivaamassa muita.

“Ihmisten on aina ollut helppo puhua minulle. Ehkä se johtuu siitä, että kuunte­len mielelläni, enkä tuomitse ketään. Kaikki aloittavat kanssani samalta viivalta.”

 Nieminen ajattelee, että melkein tera­peutti hänestä tulikin. Tuottajapersoonan­sa lisäksi hän on personal trainer, mutta ei ihan sellainen, joita olemme tottuneet nä­kemään televisiossa. Hänen valmennuskonseptinsa Mä sporttaan kannustaa tekemään pienimmän mahdollisen muutoksen kerrallaan oman kunnon kohentamiseksi. Se voi olla vaikka rappusten käyttäminen, jos on aina tottu­nut tilaamaan hissin.

 Nieminen ei nimittäin usko ruumiin rääkkäämiseen, jos mieli on väsynyt. Stressaantuneen ja väsyneen asiakkaan kannattaa hänestä jättää rankka harjoitus väliin kokonaan. Tiukassa tilanteessa pi­tää Niemisen mielestä jutella ja tehdä jo­tain palauttavaa, esimerkiksi kävelylenkki tai joogaharjoitus.

 ”Kysyn usein asiakkaalta, paljonko ar­velet huoltesi ja stressisi painavan. Se ki­lomäärä on ekstrana tangon painossa. Ha­luan kuunnella ihmistä kokonaisuutena”, Nieminen sanoo.

Muiden auttamisesta tuli hänelle tärkeä tavoite, kun hän itse oli käynyt tarpeeksi monta kertaa pohjalla.

 ”Kirjoita vain, että se on ollut aikamoinen matka”, sanoo Janika Nieminen ja huokaa. Hän puhuu lapsuudestaan. Sitä leimasi alle kouluikäisenä koettu hyväksikäyttö, josta hän ei osannut puhua vuosikausiin edes perheelleen. Lisäksi vanhemmat ero­sivat. Pieni Janika oli paljon yksin.

Kaikesta huolimatta hän oli avoin ja positiivinen lapsi. Hän koristeli huoneensa hevosjulistein, marssi kymmenvuotiaana läheiseen ­kauppaan pyytämään töitä (ja sai niitä!) ja intoili moottoriajoneuvoista.

 ”Ostin kaksi autoa jo ennen kuin sain ajokortin. Niitä sitten tuunailin kaverin ta­kapihalla.”

Traumat alkoivat oireilla myöhäistei­ni­-iässä. Nieminen oli virallisesti kaunis – hän työskenteli jo 15­-vuotiaana mallina – mutta koki itsensä rikkinäiseksi ja arvot­tomaksi. Hän joi, juhli ja antoi ihmisten rikkoa rajojaan. Teini-­ikäisenä Janika Nieminen ei kui­tenkaan vielä tajunnut, että jatkuvan tou­huamisen lisäksi pitää myös pysähtyä.

Espoonlahden kallioiden yli ajoivat ete­lään matkaavat lentokoneet. Niitä Janika Nieminen katseli usein vatsa kipristellen. Kyytiin piti päästä, lentämään jonnekin kauas pois. Reissukassa oli saatava kokoon nopeasti, joten Nieminen paiski töitä kuin riivattu: työskenteli samaan aikaan vi­deovuokraamossa ja kodinkoneliikkeessä ja teki yövuoroja ravintolassa.

 Se kostautui. Eräänä päivänä töihin läh­tiessä jalat pettivät Niemisen alta. Se oli en­simmäinen merkki siitä, että kropallakin on rajansa. ”Soitin töihin, etten voi tulla. Se oli en­simmäinen burnoutini”, hän tietää nyt.

 Janika Niemisen mielestä hänen tapauk­sensa on tyypillinen. Nykyihmisellä on niin kiire, että omaa kehoa ei ehdi kuun­nella. Hänkin olisi voinut lukea varhaisia merkkejä: hän unohteli asioita, lakkasi ky­symästä muiden kuulumisia, unohti syödä ja nukkui huonosti.

 “Nykyään on listoja, joissa luetellaan liiallisen stressin merkkejä. Sellainen pitäi­si liimata kauppakeskus Forumin ulkosei­nään, jotta ihmiset ymmärtäisivät kysyä, mitä heille itselleen kuuluu.”

 Nieminen oli nuori ja pääsi pahimman yli vähentämällä töitä ja nukkumalla. Samalla hän päätti toteuttaa unelmansa. Hän lensi Australiaan, työskenteli siellä mallina ja ravintoloissa ja reissasi tienaa­millaan rahoilla ympäri mannerta. Tielle sattui joogeja ja energiahoitajia. Heidän sa­nomansa puraisi, kovaa. Yhtäkkiä Niemi­nen tiesi, mihin suuntaan elämän oli tästä edettävä.

 “Tajusin, että hyvinvointi lähtee siitä, että tutustun itseeni sisäisesti. Tätä ope­tan nyt asiakkailleni. On olennaista pääs­tä toimintansa syiden jäljille. Miksi haluaa eroon kymmenestä kilosta?”

Australian aika loppui puheluun Suo­mesta. Maajohtaja MTV Finlandilla oli näh­nyt Janika Niemisen promokeikkoja ja ha­lusi tämän kanavalle juontajaksi. ”Minulla on ollut aina hyvä karma töi­deni kanssa. Rakastan työntekoa”, Niemi­nen myöntää.

MTV oli Niemiselle unelmatyö. Samalla hän teki tapahtumakeikkoja. Nelisen vuot­ta menikin hyvin. Sitten täysillä tekeminen kostautui, taas.  Elämäntilanteella oli osansa asiaan. Nie­minen oli 25-­vuotias tuore äiti, ja parisuh­de oli juuri kariutunut. Samaan syssyyn kuoli rakas koira. Liikuntaan ei ollut aikaa, eikä tukiverkkoja ollut.

 ”Yritin selviytyä päivästä kerrallaan. Kävi mielessä, että voisi olla parempi ajaa puuhun.”

 Sen sijaan hän meni työterveyslääkärille. Tämä kysyi yhden kysymyksen: mitä teki­sit ensimmäisenä, jos sinulla olisi hetki ai­kaa? Se osui.

”Sanoin, että menisin ratsastamaan.”

Lääkärin kannustuksesta hän soitti hen­kilöstöhallintoon ja kysyi, paljonko hänellä on lomaa käyttämättä. Vastaus: 14 palkal­lista viikkoa.

 ”Oli tärkeää, että joku antoi luvan pa­lautua, koska itse osasin vain ruoskia itseä­ni. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus pääs­tä juttelemaan jonkun kanssa, ennen kuin kiehuu täysin yli.”

Pitkä loma auttoi sillä kertaa Niemisen ylös syvästä kaivosta. Hän matkusti ja rat­sasti. Hän alkoi maksaa lapselle hoitajia, jotta pääsi liikkumaan.

“Samalla vahvistui tarpeeni auttaa mui­ta vastaavassa tilanteessa. Tajusin, että personal trainerina voin olla se askel en­nen terapeuttia. Mä sporttaan ­idea tuli mi­nulle unessa. Tartuin siihen heti.”

 Nykyään Janika Nieminen osaa ottaa to­sissaan merkit, joiden hän tietää omalla kohdallaan ennakoivan loppuun palamis­ta: Voi tulla kuumetta tai päänsärkyjä. Kä­det alkavat hikoilla. Oksettaa. Lähimuisti temppuilee.

Hän uskoo, että itsetutkiskelu ja rutii­nit auttavat vastaisuudessa pitämään bur­noutit loitolla. Kun rutiineista pitää kiinni, huomaa, milloin keho käyttäytyy poikkea­vasti.  Siksi Janika Nieminen herää aina seitse­män maissa kirkasvalolamppuun ja menee nukkumaan yhdeksältä. Näin iltapäivästä hän pitää noin vartin siestan.

”Saatan laittaa kuulokkeet päähän tai ottaa pienet voimaunet. Tärkeintä on, että minimoin ärsykkeet. Se palauttaa päivän hälystä”, hän sanoo.

”Juuri nyt asiat ovat tosi hyvin.” Niemisen filosofiaan kuuluu, että sekin on joskus viisasta myöntää.