Siirry suoraan sisältöön

Erton oikeusturva suojaa: jäsenemme sai sairausajan palkkansa

Erton jäsenen työnantaja ei suostunut maksamaan hänelle sairausajalta palkkaa. Hän vei lopulta asian käräjäoikeuteen asti Erton oikeusturvan turvin.

Auttava käsi.
Erton työsuhdeneuvontaan otti yhteyttä mainostoimistossa työskentelevä jäsen, joka oli joutunut sairaslomalle työstään. Työnantaja ei suostunut maksamaan hänelle sairausajalta palkkaa, koska se piti sairaslomaa perusteettomana. Jäsenemme oli ihmeissään, koska hän kertoi toimittaneensa työkyvyttömyydestään työnantajalle asianmukaiset lääkärintodistukset.
 
”Työnantaja vetosi muun muassa siihen, että työntekijä oli sairauslomansa aikana käynyt auttamassa kaveriaan ikkunateippauksissa. Lisäksi työnantaja vetosi siihen, ettei Kela maksanut sairauspäivärahaa sairauspoissaolosta, koska katsoi työntekijän työkykyiseksi”, kertoo Erton edunvalvontajohtaja Saara Arola tapauksesta.
 
Työnantajan mukaan työntekijä oli myös ilmoittanut hakeneensa sairauslomaa, koska hänen mielestään työnantaja oli käyttäytynyt epäasiallisesti. Tästä syystä työnantaja piti sairauslomaa epäuskottavana ja sairauslomia aiheettomina.
 
”Meillä juristi alkoi hoitaa asiaa ja oli yhteydessä työnantajaan. Työnantaja ei kuitenkaan suostunut maksamaan sairausajan palkkoja edes juristin vaatimuksesta”, Arola kertoo.
 
Jäsenemme halusi lopulta viedä asian tuomioistuimen ratkaistavaksi ja haki Ertolta maksutonta oikeusturvaa. Asia meni käräjäoikeuteen.
 

Juttu voitettiin käräjäoikeudessa

 
Käräjäoikeuden tuomion mukaan Kelan sairauspäivärahahakemuksen hylkäävä päätös ei ole hyväksyttävä peruste olla maksamatta sairausajan palkkaa. Lisäksi ikkunateippauksissa auttaminen muun muassa valvomalla kaverin työntekoa ei ollut käräjäoikeuden mukaan sellaista työtä, joka olisi haitannut työntekijän tervehtymistä.
 
”Jos työnantaja olisi perustellusti voinut epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, olisi työnantajan pitänyt kehottaa häntä käymään toisella lääkärillä. Työnantaja ei pystynyt esittämään mitään lääketieteellistä selvitystä siitä, etteikö työntekijä olisi ollut lääkärintodistuksen osoittamalla tavalla sairauden vuoksi työkyvytön. Työnantajalla oli siis velvollisuus maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa”, Saara Arola kertoo.
 
Jäsenen työpaikalla ei ollut normaalisitovaa tai yleissitovaa työehtosopimusta. Hän oli kuitenkin sopinut työsopimuksessaan, että hänen työsuhteessa noudatetaan Erton Yleistä runkosopimusta. Näin sairausajan palkka määräytyi Yleisen runkosopimuksen mukaisesti.
 
Sairausajan palkan lisäksi työnantaja velvoitettiin korvaamaan jäsenen oikeudenkäyntikulut.
 
”Jos juttu olisi hävitty, olisimme maksaneet kaikki oikeudenkäyntikulut, koska hänelle oli myönnetty Erton Täysturva-jäsenen oikeusturva. Toisin kuin monissa muissa oikeusturvissa, Erton turvassa ei ole omavastuuta eikä korvauskattoa eli Täysturva-jäsenellä ei ole koskaan riskiä joutua maksamaan oikeudenkäyntikuluja”, Arola muistuttaa.
 
Lue lisää, mitä oikeusturva käytännössä tarkoittaa? Ja miksi sanomme, että Erton oikeusturva on yksi parhaista?

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin