Virheet tekevät mestarin
Haasteiden edessä

Virheet tekevät mestarin

Mestarin ja aloittelijan ero on, että mestari on epäonnistunut useammin kuin aloittelija on edes yrittänyt. Toimi näin, kun seuraavan kerran mokaat.

Eihän sitä käy kieltäminen: omat mokat kirveltävät, hatuttavat, ketuttavat, kaihertavat ja mietityttävät pitkään. Kun lunta tulee tupaan ja muut maksimoivat kurjuutta antamalla kitkerää palautetta, tekee mieli nakata hanskat naulakkoon. Heittää pyyhe kehään. Vaihtaa maisemaa. Luovuttaa. Ihan turhaan, sillä virheitä siis pitää uskaltaa tehdä päästäkseen elämässä eteenpäin eikä niitä voi tai kannata turhaan välttää.

Joten toimi näin, kun seuraavan kerran mokaat – siis ihan pian.

1. Syyttelemisen sijaan ota selvää ja pohdi, miksi epäonnistuit. Älä syyttele muita tai itseäsi.

2. Ota opiksi. Virheiden tekeminen ei ole ongelma vaan se, jos niistä ei ikinä opi. Mieti, miten voit seuraavan kerran toimia toisin.

3. Jos mahdollista, paikkaa tekemäsi virhe mahdollisimman nopeasti. Paras lääke oman maineen palauttamiseen on asiantuntevaisesti hoidettu jälkityö.

3. Näe asian positiiviset puolet, joita epäonnistumisesta seurasi. Pohtimalla muutamia positiivisia asioita pääset yli ikävistä tunteista ja ymmärrät, että asioilla on aina kaksi puolta.

4. Ole itsellesi armollinen. Sano itsellesi; En voi olla enempää kuin olen, eikä minun tarvitsekaan.