Aurora Airaskorpi näytti pitkään menestyvältä supersuorittajalta, mutta sisimmässään häntä kalvoi jatkuva riittämättömyys. Se johti uupumukseen, terapiaan ja lopulta kirjan kirjoittamiseen. Airaskorpi on oppinut, ettei
suorituskeskeisyydestä voi parantua, mutta sen kanssa voi oppia elämään.
Kello näyttää 5.15, kun Aurora Airaskorpi havahtuu hereille. Niin käy joka yö. Työasiat tunkevat mieleen, uni ei enää tule. Airaskorpea huolestuttaa. Tuntuu, ettei hän selviä kaikesta, mitä pitäisi tehdä. On kesä 2016.
Jatkuva riittämättömyyden tunne ja epäily omista kyvyistä olivat kuormittaneet tuolloin häntä jo pitkään. Kuitenkin hyväuniselle ihmiselle vasta unen katoaminen oli hälyttävä varoitusmerkki.
”Olin rakentanut itselleni sellaisen mielikuvan itsestäni, että en koskaan voi sanoa ei”, hän kertoo.
Ulkopuolelle riittämättömyyden tunne ei todennäköisesti näkynyt. Airaskorpi oli vastuullisessa työssä viestintätoimistossa, hoiti hommansa tunnollisesti ja sai kehuja. LinkedInissäkin hän näytti itsevarmalta menestyjältä: ahkerasti päivittävä kolmekymppinen, joka on vetänyt isoja projekteja, vaihtanut työtä sopivan usein, saanut tunnustusta.
”Mutta ei se cv ole koskaan koko totuus. Se on tapa viestiä asioita, yhdenlainen muoto”, Airaskorpi, 34, sanoo nyt.
Jotkin hienon kuuloiset työkokemukset kaipaisivat hänenkin kohdallaan rinnalleen lyhyen selityksen. Se voisi olla vaikka ”tunsin jatkuvaa riittämättömyyttä” tai ”väsytti helvetisti”.
Omista kokemuksista syntyi kirja
Tämän vuoden alussa ilmestyi teos Riittävän hyvä – Selviytymisopas työelämään. Se pohtii, miksi milleniaalisukupolvi vaikuttaa tuntevan kroonista riittämättömyyttä ja olevan isossa työuupumuksen riskissä jo nuorena.
Kirjoittaja on Aurora Airaskorpi. Teos sai inspiraationsa hänen omista kokemuksistaan. Kun uni katosi, Airaskorpi tajusi ottaa tilanteen vakavasti. Hän marssi psykiatrin puheille ja huomasi itkevänsä vastaanoton läpi.
”Psykiatri diagnosoi keskivaikean masennustilan ja ehdotti minulle 20 kerran lyhytterapiaa, jonka työvakuutukseni korvasi.”
Diagnoosi tuntui kovalta mutta auttoi ymmärtämään, miten vakavasta asiasta oli kyse. Silti Airaskorpi ei ottanut sairauslomaa. Kesäloma oli muutaman päivän päässä.
”Koin, että työyhteisössä olisi ollut epäonnistuminen sanoa, että uuvuin. Pelkäsin vaikuttavani heikolta”, hän sanoo.
Kirjaa kirjoittaessaan hän tajusi, että häpeä on yksi uupumuksen syistä. Tässä ajassa pitäisi suorittaa ja tehostaa, toteuttaa unelmia ja onnistua. Sosiaalisessa mediassa on koko ajan mahdollisuus verrata itseään muihin, ja uupumuksesta puhutaan kuin se olisi yksilön oma syy.
Airaskorpikin syytti itseään. Miksi hän ei jaksanut, vaikka joku toinen jaksoi?
”Työpäiväni eivät edes olleet megapitkiä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että määrä ei kerro kaikkea. Itse keksityt tai muuten vain epämääräiset laatuvaatimukset kuormittavat enemmän.”
20 kerran lyhytterapia oli käänteentekevä kokemus
Terapiassa Aurora Airaskorpi pysähtyi miettimään, mikä hänelle on oikeasti tärkeää. Miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy? Terapia antoi työkaluja pärjätä oman suoritusinnon kanssa.
”Mietimme paljon omia arvojani, esimerkiksi sitä, mitä minulle tarkoittaa menestys. Kun tiedän sen, en ole jatkuvasti altis vertaamaan elämääni muiden versioihin”, Airaskorpi sanoo.
Hän opetteli tietoisesti priorisoimaan asioita. Millä on oikeasti väliä ja mille hommille riittää vähäisempikin panos? Airaskorpi päätyi tarkkailemaan kollegojensa tapaa tehdä töitä ja huomasi itse monesti ylisuorittavansa.
”Saatoin turhaan viilata jotain, jonka kollegani antoi mennä paljon vähemmällä. Ja molemmissa tapauksissa asiakkaat olivat tyytyväisiä. Tajusin, että työstä voi päästää irti, vaikkei se ole täydellinen, perushyvä riittää.”
Airaskorpea häiritsee se, että riittämättömyydestä ja uupumuksesta puhutaan yksilön ongelmina, kun todellisuudessa ne kumpuavat isommasta kuvasta: tehokkuutta korostavasta yhteiskunnasta, äärirajoilla työskentelevistä työyhteisöistä ja epäselvistä laatuodotuksista töissä.
”Asiantuntijatyön laatua on vaikea mitata, koska käsitykset hyvästä ovat subjektiivisia. Työyhteisöissä pitäisi puhua siitä, mitä ihmisiltä odotetaan ja mikä riittää. Se estäisi uupumisia”, Airaskorpi sanoo.
Pari vuotta uupumisensa jälkeen hän vaihtoi nykyiseen työpaikkaansa Kaskas Mediaan. Jo esittäytymispuheessaan hän kertoi uusille työkavereilleen uupuneensa kertaalleen töissä ja olevansa haluton kokemaan sitä uudestaan.
”Halusin tietoisesti rikkoa häpeää ja puhua vihdoin asiasta avoimesti. Sanon nykyään entistä herkemmin, jos koen, etten osaa jotain tai tunnen epävarmuutta, vaikka se on joka kerta vaikeaa”.
Hän uskoo, että siten myös muilla työyhteisössä on paremmat oltavat. Kun yksi tunnustaa epävarmuutta, muillakin on tilaa tehdä niin.