Palkintona kolmen päivän viikonloppu
Hyvinvointi

Palkintona kolmen päivän viikonloppu

Kirjoittaja: Emmi Laukkanen Kuva: Meeri Utti

Toimittaja Julia Thurén tekee nelipäiväistä työviikkoa, koska arkivapaat tuntuvat varastetulta ajalta. Yksinyrittäjän työpäivän kohokohta on aamukahvi ystävän kanssa.

1. Lapset.

Olen vähän työnarkomaani ja saatan tehdä töitä kaksitoista tuntia putkeen. Jos minulla ei olisi lapsia, töiden tekemistä ei tarvitsisi koskaan lopettaa. Nyt esikoinen on pakko hakea tarhasta viiteen mennessä. Aloin tehdä lasten takia nelipäiväistä työviikkoa ja aion jatkaa sitä vielä pitkään. Arkivapaa tuntuu varastetulta ajalta: museot ovat tyhjempiä ja lounaan voi syödä ravintolassa.

2. Työystävä.

Olen kasvanut nelilapsisessa perheessä ja tottunut siihen, että ympärilläni on ihmisiä. Työpäiväni kohokohta on aamukahvi työhuoneella toimittajaystäväni Raisa Mattilan kanssa. Kun mikä tahansa ärsyttää, Raisa jaksaa kuunnella ja heittää lakonista huumoria. Jos mietin asioita vain itsekseni, niistä tulee isompia kuin ne ovatkaan. Tarvitsen ihmisen, joka vetää takaisin maan pinnalle ja sanoo: tuolla ei ole mitään merkitystä. 

3. Rastit paperiruudussa.

Kirjoitan paperikalenteriini loputtomia to do -listoja ja neliöitä, jotka rastitan, kun hommat on hoidettu. Se on uskomattoman tyydyttävää. Joka kuun 15. päivä listaan kalenteriin myös, kuinka paljon tileilläni on rahaa, kuinka paljon lainoja on jäljellä, mitä töitä olen tulevalle kuukaudelle sopinut ja mitä teen milläkin viikolla. Niin pysyn kartalla kaikesta ja tiedän, kannattaako minun ottaa vielä töitä vastaan.

Fakta

  • Julia Thurén
  • Yritys: Juliaihminen Oy
  • Ikä: 32
  • Titteli: Toimittaja
  • Parasta juuri nyt: Kirjojen lukeminen puhelimesta. Luen tällä hetkellä paljon, koska imetän lastani, mutta kirjat ovat liian paksuja kannettavaksi mukana. Olen viimein ymmärtänyt, että puhelin kuuluu laittaa lentokonetilaan, ettei lukiessa tule impulssia mennä Instagramiin.