Ura kuin sekasotku
Kolumni

Ura kuin sekasotku

Kirjoittaja: Ville Blåfield Julkaistu:

Ennen ammatti toi mukanaan identiteetin. Isoisoisäni olivat juristi ja putkimies, isoisäni kunnanlääkäri ja tehtaan laitosmies. Tuossa maailmassa aikuisuuden alussa valittu koulutus ja sen myötä ammatti pysyivät samana koko loppuelämän.

Vanhempieni sukupolvella peli alkoi hajota. Työnantajien sitoutuneisuus yksittäisiin työntekijöihin alkoi heiketä, ja samalla voimistui työntekijöiden vapaudenkaipuu. Yhden elämän aikana ehtiikin toteuttaa monta uraa, jopa monta ammattia, huomattiin.

Molemmat vanhempani ehtivät omien uriensa aikana toimia sekä pomona että rivissä, sekä yrittäjänä että palkollisena. Samoihin rooleihin olen ehtinyt jo itsekin. Kutsun itseäni mielelläni toimittajaksi, mutta todellisuudessa teen paljon muutakin. Toimenkuvani on aikamoinen sekasotku.

Identiteetin näkökulmasta työelämä muuttuu paljon kirjavammaksi”, muotoilee asian Tekesin johtava asiantuntija, työelämätutkija Tuomo Alasoini. Identiteetin lähteet moninaistuvat, niitä tulee (työn lisäksi) myös elämänpiirien tai elämäntyylien kautta.”

Tosiaan: ammatti-identiteettini on sotkuinen tässäkin suhteessa. Teen rinnakkain töitä, joista maksetaan hyvin ja töitä, joista ei makseta lainkaan. Tai tarkennetaan: ei makseta rahaa. Toisinaan vastike työstä on rahan sijaan kokemus siitä, että tehty homma on ollut merkityksellinen.

Ennustetaan, että työ muuttuu juuri tähän suuntaan. Yhdestä palkkatyöstä siirrytään kirjavaan toimeliaisuuteen, jossa osa tekemisestä tuo rahaa, osa vaikkapa hyödyttää yhteisöä. Jotta elintaso ei nykyisestä pahasti romahda, on jäljelle jäävien palkkatöiden arvon noustava nykyisestä – tai sitten malli vaatii perustulon kaltaista aivan uutta tapaa virittää yhteiskunnan turvaverkot.

Voi ajatella, että perinteisten ammatti-identiteettien murentuminen tekee työntekijöistä heikompia ja urista epävarmempia – mutta entä jos kehitys onkin päinvastainen? Entä jos juuri sotkuiset työurat luovatkin yksilöllisyydessään entistä arvokkaampia osaajia? Entä jos juuri elävä osaamispaletti onkin itse luotu vakuutus sille, että töitä riittää aina, vaikka alat ja työnkuvat muuttuisivat täysin.

Itse olen ajautunut omaan suloiseen sekasotkuuni itsekkäistä syistä. Yksi työ ei riittänyt minulle. Halusin tehdä myös tuottamattomia töitä, joita itse pidin tärkeinä. Näinhän maailma muuttuu: muka yksilöllisistä valinnoista muodostuu megatrendejä.

Kirjoittaja Ville Blåfield on toimittaja ja viestintäalan yrittäjä.