Kun kärpäsestä tehdään härkänen
Kolumni

Kun kärpäsestä tehdään härkänen

Julkaistu:

Työtaistelujen määrä kasvoi viime vuonna selvästi. Tästä syystä mm. EK on vaatinut työtaistelujen vähentämistä lakimuutoksin eli käytännössä työtaisteluoikeuden rajoittamista. Käydyssä keskustelussa suhteellisuudentaju on kuitenkin ollut pahasti hukassa. Annetaan numeroiden kertoa.

Tilastokeskuksen mukaan työtaisteluihin osallistui viime vuonna 282 000 työllistä eli laskennallisesti noin 11 prosenttia palkansaajista. Tämä on korkea luku. Vuonna 2018 työtaisteluja toteutui 128, edellisenä vuonna 87. Työtaistelujen määrä kasvoi 47 prosenttia. Kovan kasvuluvun selittävät yhteiskunnassa todella laajaa kritiikkiä aiheuttaneiden aktiivimallin ja irtisanomissuojan heikennyksen aikaansaamat mielenilmaukset, jotka vastasivat jopa 80 prosenttia kaikista työtaistelupäivistä.

Tuoreiden työtaistelutilastojen jälkeen työnantajien keskusjärjestö Elinkeinoelämän keskusliitto EK kauhisteli työtaistelujen määrää tiedotteessaan otsikolla Poliittiset lakot moninkertaistivat työtaisteluihin liittyvät työaikamenetykset vuonna 2018.

EK vaatii työtaistelujen vähentämistä lakimuutoksin eli käytännössä työtaisteluoikeuden rajoittamista. Tässä keskustelussa ideologia ja tietämättömyys jyräävät faktat. Suhteellisuudentaju on pahasti hukassa. Numerot kertokoon.

  • Työpäiviä tehtiin viime vuonna noin 500 miljoonaa. Työpäiviä työtaisteluissa menetettiin 0,214 miljoonaa eli noin 0,04 prosenttia työajasta.
  • Sairauspoissaolojen määrä oli yli 20 miljoonaa työpäivää vuodessa eli noin 100 kertaa enemmän kuin samaan aikaan työtaisteluihin menetettiin.
  • Viimeisen 12 kuukauden aikana 18 prosenttia palkansaajista oli töissä sairaana. Sairaana tehtiin vähintään tuplasti enemmän työpäiviä kuin mitä työtaisteluissa menetettiin.
  • Työhön liittyvistä tapaturmista maksettiin vuonna 2018 korvauksia 582 miljoonaa euroa. Kun arvio työpäivän hinnaksi 300 euroa, vastaa korvaussumma rahallisesti noin 2 miljoonaa työpäivää. Tämä on noin 10 kertaa työtaistelupäivien määrä.
  • Vuonna 2017 maksettiin 1,87 mrd. eurolla työkyvyttömyyseläkkeitä. Työpäivän 300 euron hinnalla laskettuna tämä vastaa noin 6 miljoonaa työpäivää vuonna 2017. Tämä on lähes 30 kertaa enemmän kuin viime vuonna oli työtaistelupäiviä.

Työpäiviä menetetään siis vuosittain satakertaisesti muista syistä kuin työtaistelujen takia. Lisäksi työtaisteluoikeus on perustuslailla ja kansainvälisillä sopimuksilla turvattu ihmisoikeus, ja sitä Suomessa käytetään vastuullisesti ja harkiten. Kärpäsestä ei tule tehdä härkästä, eikä työtaisteluoikeutta ole tarpeen rajoittaa.

Kolumni ilmestyi ERTOn julkaisemassa E>-lehdessä kesäkuussa 2019.