Valitse hyvä asenne
Töissä

Valitse hyvä asenne

Ihminen voi herkistyä työpaikan huonolle asenteelle kuin homeelle. Asennetta tarvitaan monenlaisissa tilanteissa – niin voiton kuin epäonnistumisenkin hetkellä.

”Kun olet kerran altistunut, tutkasi on jatkuvasti aika herkillä ja huomaat sen helposti, vaikka sitä yritettäisiin peitellä”, kertoo yritysvalmentaja Marjo Huhtala.

Yksinkertaisimmillaan asenne tarkoittaa suhtautumista johonkin – myönteistä tai kielteistä. Miten suhtaudun itseeni ja sitä kautta muihin? Asenne ilmenee ajatuksina, tunteina, käyttäytymisenä ja toimintana.

Asennetta ja osaamista ei kannata asettaa napit vastakkain tai verrata keskenään.

”Esimerkiksi kirurgi ei voi leikata pelkällä hyvällä asenteella kenenkään aivoja, mutta kaksi huippukirurgia voi merkittävästi erota toisistaan asenteensa puolesta", Huhtala vertaa.

Asennetta tarvitaan monenlaisissa tilanteissa – niin voiton kuin epäonnistumisenkin hetkellä.

”Välillä tarvitaan puhetta myös selviytyjän asenteesta. Herkässä vaiheessa olevat ihmiset pääsisivät ensin maasta polvilleen ja sitten siitä molemmille jaloilleen”, Huhtala selittää.

Kun ihmiseen laitetaan pakkoa ja painetta, todellinen asenne paljastuu. ”Asenne on ihmisen oma valinta. Vaikka ympärillä tapahtuisi mitä, jokainen valitsee reaktionsa reaktioon ja vallitseviin olosuhteisiin. Ja siinä se asenne punnitaan: onko vaa'assa enemmän positiivisuutta vai negatiivisuutta? Toivoa vai sen hiipumista?”

Juttu on julkaistu alun perin Toimi-lehdessä 4/2016.